Nyt on sitten lennetty noin 19 000 kilometriä maapallon toiselle puolelle. Ilmakuopat tuntuu vielä pitkään Pauliinan häntäluussa. Muuten mennyt ihan mukavasti, paitsi meistä epäilyttävämpi joutui tarkastukseen epäiltynä ilmeisesti räjähteiden salakuljetuksesta. Onneksi eivät löytäneet mitään =D Nyt rupeaa jännittämään, koska yritetään viedä maahan tullattavia tuotteita, kuten lääkkeitä, ruokaa ja simpukoita.Viranomaiset ei myöskään tunnu kovin vakuuttuneilta siitä, että ollaan täysin terveitä, jouduttiin jonkinlaiseen sikainfluenssaskannaukseen, eli viranomaiset kuvasivat kaikki maahantulijat hassulla kameralla, minkä pitäisi ilmeisesti paljastaa kaikki basillit sun muut virukset.
Brisbane airport over and out!
Cairns. Aijai. Siinä vaiheessa kun lentokone osui maahan ja neljäs kapteeni oli tehnyt onnistuneen laskeutumisen, alkoi aivan tajuton kuumotus. Tänne ollaan lennetty noin 20 000 km ja tätä ollaan vuoden verran venattu. Pian pääsee pussaamaan Australian maaperää (Brisbanea ei laskettu, koska ne ei päästäny meitä lentokentältä pois). ”Outside is 29 degrees and sunny” sanoi kapteeni. Heti lentsikan ikkunasta näkyi kasapäin palmuja ja ulkona oli selkeästi lämmin.
Okei, päästiin lentsikasta ulos ja käveltiin passintarkastukseen. Annettiin viranomaiselle meidän täyttämät terveyslomakkeet ja kuuluu huuto ”we have two yes's!”. Seuraavaksi meidät ohjattiinkin terveystarkastukseen, missä selvitettiin, onko meillä sikainfluenssaa vai ei (ihan kun se hieno skannauskamera ei olis huomannut meidän pöpöjä...). Siinä istuttiin ja vastailtiin kysymyksiin siitä, että ollaanko käyty justiinsa Meksikossa tai oltu kontaktissa sellaisen kanssa, joka on. No eipä olla oltu. Eli puhtaat paperit ja rinkkoja etsimään. Kaikki muut samassa lentsikassa olleet oli jo päässeet lentokentältä pois ja meidän rinkkoja ei näkynyt missään. Vähän aikaa niitä etsittiin ja naureskeltiin, ettei voi olla totta, mutta rinkat löytyi hihnan väärästä päästä, juuri siitä kohdasta minne meillä ei ollut näköyhteyttä. Eli perille tulivat. Seuraavaksi tulliin, siellä oli vitsikäs aussi-mies, joka kyseli kaikenlaista, kuten että onko meillä poronlihaa mukanamme. Kyllä ne jonkin aikaa katteli Timon rinkan läpivalaisukuvaa, mut päästivät meidät sitten lähtemään. Kaikki hyvin, päästiin Australiaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mahtavaa!!
VastaaPoistaPiste teidän iiii:nne päälle: täällä sataa ihan kybällä ja lämpöasteita on ehkä 5! =0)