Saavuttiin Hong Kongiin eilen ja vielä on muutama päivä aikaa pyöriä täällä. Ilmanala on aivan erilainen kuin Australiassa, täällä on hiostavan kuuma, eikä illalla viilene lainkaan. Otettiin guesthousesta double omalla vessalla ja suihkulla, eli suihkussa voi käydä milloin haluaa. Täällä pidetään viikonloppuna Mid-autumn festival, joka on ilmeisesti toiseksi isoin juhla kiinalaisen uudenvuoden jälkeen. Esitteet lupaavat tulilohikäärmeitä ja tulilyhtyjä kaupungilla. Katsotaan mitä löytyy. Eilen nähtiin jo National Day ilotulitus, joka oli kyllä isolla rahalla tehty.
Sydneystä oli haikea lähteä, oltiin kuitenkin oltu Ausseissa 4kk ja nyt pitää taas sopeutua johonkin uuteen. Shoppailu Sydneyssä lähti kyllä ihan lapasesta. Tuhlattiin loput aussidollarit ja vingutettiin visaa ihan olan takaa. Lopputulos oli saumoistaan ratkeavat rinkat, Timon painoi 19,7 ja mun tasan 20 kiloa. Cathay Pacificilla on kahdenkymmenen kilon painoraja, eli nappiin meni.
Käytiin Sydneyssä tsekkaamassa myös paikallinen ranta, Bondi Beach. En ihan ymmärrä miksi porukka hehkuttaa siitä niin paljon... Ei se rantana mitenkään niin upea ollut, ollaan nähty Queenslandissa niin paljon parempia. Ehkä siitä puhutaan niin paljon, koska se on Australian tunnetuimman kaupungin paras ranta. Paha kyllä kommentoida, koska ei käyty muilla Sydneyn rannoilla.
Ulkona paistaa aurinko, en tiedä uskallanko mennä sinne. Eilen oli kuitenkin pilvistä ja 30 astetta lämmintä. Mitäs sitten kun paistaa aurinko... Yäk. Ensin pitää kyllä potkia Timo sängystä, se on aina viimeinen, joka herää.
Varatkaa paljon halauksia, sillä me ollaan siellä neljän päivän päästä!
<3 Pau
torstai 1. lokakuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Sydney – vihdoinkin!
Tätä on odotettu, vihdoinkin ollaan Sydneyssä, Australian ”pääkaupungissa”. Neljä kuukautta on mennyt todella nopeasti, ei voi uskoa että reissu on lopuillaan. Ollaan nähty niin uskomattomia paikkoja ja tavattu ihania ihmisiä. Koti-ikävä kuitenkin voittaa, itse en välttämättä jäisi pidemmäksi aikaa, vaikka olisi mahdollisuus. On niin kova hinku Suomeen, kylmään syksyyn. No ei, en kaipaa yhtään Suomen ihanaa ilmastoa, ikävä on ihmisiä...
Tultiin Sydneyyn Newcastlesta, mistä tehtiin viinikierros Hunter Valleyyn. Kierros kesti koko päivän ja maksoin $50. Jälkeenpäin tuntuu siltä, ettei saatu vastinetta rahoille ja että koko Valley oli hieman kusetusta. Sinne tuodaan paljon rypäleitä muualta Australiasta, sillä siellä on liian kuuma ilmasto tietyille rypälelajikkeille. Kuitenkin paikalliset väittävät viinin olevan Hunter Valleysta, vaikka rypäleet on tuotu jostain ihan muualta. Eikä ne viinit oikeasti edes olleet niin hyviä. Henk.koht lempparia Hardy'sia ei tehdä Hunterissa, joten pitääkin metsästää sen viinin alkuperä ja maistella sen alueen viinejä.
Ennen Newcastlea pidettiin parin päivän stoppi Coffs Harbourissa, jossa käytiin tekemässä kaksi sukellusta paikallisen saaren ympäristössä. Siellä näin vihdoin ja viimein kilpikonnia! En yhtä, vaan kolme! Timo oli nähnyt kilpparin luonnossa jo Whitsundaysilla, ja oon ollut katkera siitä asti. Meillä olisi ollut mahdollisuus nähdä haikaloja, grey nurse sharkseja Coffs Harbourin sukelluksella, mutta kiiitos mun, ei nähty. Ajettiin veneellä saaren pohjoisreunalle, missä oli aika raju aallokko ja mentiin veteen. Mulla meni sitten snorkkeliputki veteen ja nielaisin vettä, minkä jälkeen en enää saanut henkeä ja eiköhän siinä tullut paniikki. Tuli sellainen olo, että kuolen sinne veteen ja vedessä vietetty aika tuntui ikuisuudelta. Se oli luultavasti kamalinta, mitä oon koskaan kokenut. Jälkeenpäin ajatellen, ei siinä ollut mitään järkeä, että siinä tilanteessa voi tulla noin paha paniikki. Mulla oli liivi täynnä ilmaa, eli kelluin turvallisesti pinnalla ja regulaattori suussa, eli sain siitä ilmaa. Mutta ei kai paniikissa olekaan mitään järkeä. Ainakin opittiin mitä tehdä jos jollain tulee sukeltaessa paniikki. Muut nosti mut sitten takaisin veteen ja tehtiin viimeinen sukellus toisessa paikassa sen jälkeen kun olin rauhoittunut. Siellä ei haita näkynyt, harmi. Tuli huono omatunto ja tarjosin Timolle jälkeenpäin kaljan siitä hyvästä, kun ei nähty haita mun takia. Niin ja äidille tiedoksi, ne hait ei olisi olleet vaarallisia, grey nurse sharksien hampaat ei ole suunniteltu puremaan paloja, ne pystyy syömään vaan jotain mikä mahtuu niiden suuhun.
Nyt ollaan kuitenkin Sydneyssä ja tarkoitus on pistäytyä pariksi päiväksi Blue Mountainsille, jotka on parikymmentä kilometriä Sydneystä länteen. Siellä on hyvät mahdollisuudet eräjormailla ja yrittää näyttää aktiiviselta. Ja Sydneyssä aiotaan tietenkin shoppailla, katsoa nähtävyyksiä ja shoppailla. Mulla on yksi iso käsilaukku vielä täyttämättä, katsotaan mitä löytyy...
<3 Pau
Tultiin Sydneyyn Newcastlesta, mistä tehtiin viinikierros Hunter Valleyyn. Kierros kesti koko päivän ja maksoin $50. Jälkeenpäin tuntuu siltä, ettei saatu vastinetta rahoille ja että koko Valley oli hieman kusetusta. Sinne tuodaan paljon rypäleitä muualta Australiasta, sillä siellä on liian kuuma ilmasto tietyille rypälelajikkeille. Kuitenkin paikalliset väittävät viinin olevan Hunter Valleysta, vaikka rypäleet on tuotu jostain ihan muualta. Eikä ne viinit oikeasti edes olleet niin hyviä. Henk.koht lempparia Hardy'sia ei tehdä Hunterissa, joten pitääkin metsästää sen viinin alkuperä ja maistella sen alueen viinejä.
Ennen Newcastlea pidettiin parin päivän stoppi Coffs Harbourissa, jossa käytiin tekemässä kaksi sukellusta paikallisen saaren ympäristössä. Siellä näin vihdoin ja viimein kilpikonnia! En yhtä, vaan kolme! Timo oli nähnyt kilpparin luonnossa jo Whitsundaysilla, ja oon ollut katkera siitä asti. Meillä olisi ollut mahdollisuus nähdä haikaloja, grey nurse sharkseja Coffs Harbourin sukelluksella, mutta kiiitos mun, ei nähty. Ajettiin veneellä saaren pohjoisreunalle, missä oli aika raju aallokko ja mentiin veteen. Mulla meni sitten snorkkeliputki veteen ja nielaisin vettä, minkä jälkeen en enää saanut henkeä ja eiköhän siinä tullut paniikki. Tuli sellainen olo, että kuolen sinne veteen ja vedessä vietetty aika tuntui ikuisuudelta. Se oli luultavasti kamalinta, mitä oon koskaan kokenut. Jälkeenpäin ajatellen, ei siinä ollut mitään järkeä, että siinä tilanteessa voi tulla noin paha paniikki. Mulla oli liivi täynnä ilmaa, eli kelluin turvallisesti pinnalla ja regulaattori suussa, eli sain siitä ilmaa. Mutta ei kai paniikissa olekaan mitään järkeä. Ainakin opittiin mitä tehdä jos jollain tulee sukeltaessa paniikki. Muut nosti mut sitten takaisin veteen ja tehtiin viimeinen sukellus toisessa paikassa sen jälkeen kun olin rauhoittunut. Siellä ei haita näkynyt, harmi. Tuli huono omatunto ja tarjosin Timolle jälkeenpäin kaljan siitä hyvästä, kun ei nähty haita mun takia. Niin ja äidille tiedoksi, ne hait ei olisi olleet vaarallisia, grey nurse sharksien hampaat ei ole suunniteltu puremaan paloja, ne pystyy syömään vaan jotain mikä mahtuu niiden suuhun.
Nyt ollaan kuitenkin Sydneyssä ja tarkoitus on pistäytyä pariksi päiväksi Blue Mountainsille, jotka on parikymmentä kilometriä Sydneystä länteen. Siellä on hyvät mahdollisuudet eräjormailla ja yrittää näyttää aktiiviselta. Ja Sydneyssä aiotaan tietenkin shoppailla, katsoa nähtävyyksiä ja shoppailla. Mulla on yksi iso käsilaukku vielä täyttämättä, katsotaan mitä löytyy...
<3 Pau
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Viikko 13 Agnes Water & Bundaberg (26.8.2009)
Neljä kuukautta on aivan liian lyhyt aika kiertää itärannikko. Nyt on aikaa pysähtyä yhteen paikkaan vain kahdeksi yöksi, kun aikaisemmin ollaan oltu vähintään kolme neljä yötä per kaupunki. Meillä tulee kiire. Enää viisi ja puoli viikkoa aikaa ja ollaan vasta puolivälissä. Vielä olisi paljon makeira mestoja joissa olisi mukava käydä ennen kotimatkaa. Jostain joudutaan siis tinkimään.
Agnes Water & Town 1770
Agnes Water on pieni kylä, vain 1600 asukasta. Paikka on ehdottamasti käymisen arvoinen. Meillä oli valitettavasti aikaa pysähtyä sinne vain kahdeksi yöksi. Loistava paikka rentoitua ja rauhoittua. Ranta on kävelymatkan päässä hostellista ja luonto todella kaunista. Yövyimme 1770 Beachside Backpackerissä, joka on ollut puhtain hostelli, jossa olen ikinä ollut. Huoneen lämpötilan pystyi säätämään asteen tarkkuudella. Paikka on edullinen ja pyykinpesu, pöyrän ja bodyboardin vuokraus on ilmaista eli great value!
Käytiin ajelemassa choppereilla ympäri kyliä ja nähtiin kenguruja ja wallabeja. Oli sen verrran siistiä touhua, että joudumme harkitsemaan A-ajokortin hankkimista, kun palaamme Suomeen. Lisäksi käytiin surffauskurssilla. Agnes Water on loistava paikka surffauksen aloittamiseen. Itärannikon pohjoisin sijainti ja lämpimimmät surffausvedet. Todella väljä ranta eli paljon tilaa surffaamisen harjoitteluun. Itärannikon halvin surffauskurssi, maksettiin kolmen tunnin opetuksesta (kaksi ohjaajaa), märkäpuvun ja surffilaudan vuokrasta vain $ 20 per naama. Ilma oli tyyni joten aallot eivät olleet parhaimmillaan.Perusteet ovat nyt hallussa ja kohta pääsemme kokeilemaan taitojamme suuremmille aalloille Gold Coastille Surfers Paradiseen.
Agnes Water on myös erittäin hyvä paikka sukeltamiseen. Lähin riutta on Lady Elliot Islandin ympärillä ja sen halkaisija on 8 kilometriä. Riutalta voi tavata 1200 itärannikkon 1500 kalalajista. Lisäksi Agnesilta voi tehdä myös hylkysukelluksia. Riutan olemme nähneet jo Airlie Beachilla ja Brisbanessa on itärannikon toiseksi tunnetuin hylkysukelluspaikka, joten nämä aktiviteetit jätämme tällä kertaa ajan puutteen takia väliin.
Town 1770 oli ensimmäinen paikka Queenlandissa, jossa Captain Cook nousi maihin. Arvaatteko minä vuonna? Hyvä kohde päiväretkelle. Grilliruoat ja -juomat mukaan ja rannalle grillaamaan ja katsomaan auringonlaskua.
Bundaberg Rum Distillery
Yhdeksän kymmenestä ihmisestä, joita olemme tavanneet ovat sanoneet, että älkää helvetissä menkö Bundabergiin. Nyt kun olemme kokeneet kaupungin ymmärrämme miksi. Itse kaupungissa ei ole mitään vikaa, mutta ihmiset ovat täällä epäystävällisiä jopa tylyjä ja meininki muutenkin hieman kummallista. Tämä on siis epänormaalia Australiassa, jossa ihmiset ovat usein todella ystävällisä jopa liian sosiaalisia.
Olimme edellisenä päivänä soittaneet yhteen nimeltämainitsemattomaan hostelliin. Omistaja ilmoitti meille: ”Meillä on huone vapaana mutta emme ota vastaan varauksia”. Aamulla, kun yritimme kirjautua sisään, omistaja tivasi meiltä: ”Monelta olette lähdössä huomenna”. Vastaamme: ”Bussimme lähtee aamu kahdeksalta”. Tämän jälkeen omistja heitti meidät ulos, koska hostellista ei voi kirjautua ulos ennen yhdeksää. Huuteli vielä perään, että meidän olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen monelta kirjaudumme ulos. Tästä viisastuneena aionkin ilmoittaa seuraavan hostellibuukkauksen yhdeydessä myös äitini tyttönimen sekä minkä ikäisenä aloin ejakuloimaan ;)
Löysimme kuitenkin lopulta hostellin. Tosin se on paskaisin persläpi, jossa olemme tällä reissulla olleet. Suihkuhuone näyttää siltä, että edellinen omistaja on tiputtanut sinne irtoraajoja, ja sisään menemällä uhmaat itsesuojeluvaistoasi ja saat todennäköisesti lepran tai jonkun muun harvinaisen taudin, jonka kuvittelit jo kadonneen maapallolta. Onneksi olimme Bundabergissä vain yhden yön. Joten sen kesti ihan hyvin ilman suihkuakin.
Tulimme tänne, koska toinen meistä tykkää erityisen paljon rommista ja Bundabergistä löytyy Australian kuuluisin ja vanhin rommitislaamo, jossa rommia on tehty jo 120 vuotta. Joten panimokierrokselle oli päästävä.
Kuten kaikki hyvin tiedämme rommi on lähtöisin Karibialta, jossa paikallinen työläinen keksi hyödyntää sokerin valmistuksen yhteydessä syntyvää melassia väkijuoman valmistukseen. Melassi on pääasiassa sokeria ja vettä Se on siirappimaista, tummaa ja muistuttaa liejua.
Melassista siivilöidään epäpuhtaudet pois ja se laitetaaan hiivan kanssa samaan pönttöön, jossa sitä ”keitellään” nejlä päivää. Käymislämpötilan kanssa on syytä olla tarkkana, koska hiiva kuolee, jos lämpötila nousee liian korkeaksi. Tarvittaessa pönttöä jäähdytetään kylmällä vedellä. Neljän päivän käymisen tuloksena yhdesta tankista saadaan 43 000 litraa hieman rommilta tuoksuvaa kahdeksan prosenttista alkoholiseosta. Tämän jälkeen seos siirretään toiseen säiliöön, jossa sitä lämmitetään, jolloin alkoholi höyrystyy. Yhdestä käymistankista saadaan 4000 litraa 78 prosenttista raakaa rommia.
Tämän jälkeen raaka rommi laitetaan 70 000 litran vetoisiin valkotammitynnyreihin kypsymään 2 – 5 vuodeksi laadusta riippuen. Yhteen tynnyriin mahtuu siis yli kuusi miljoonaa alkoholiannosta (toim. huom. täällä alkoholiannos on erikokoinen kuin Euroopassa). Tehtaan kapasiteetti on 300 tankkia. Lopuksi ennen pullotusta valmis 78 prosenttinen rommi laimennetaan 40 prosenttiseksi. Rommin tumma väri tulee osittain tammitynnyreistä ja osittain laimennusprosessista käytetyistä kemikaaleista.
Hyvää oli. Kiitos & Nam
-Lappis
Agnes Water & Town 1770
Agnes Water on pieni kylä, vain 1600 asukasta. Paikka on ehdottamasti käymisen arvoinen. Meillä oli valitettavasti aikaa pysähtyä sinne vain kahdeksi yöksi. Loistava paikka rentoitua ja rauhoittua. Ranta on kävelymatkan päässä hostellista ja luonto todella kaunista. Yövyimme 1770 Beachside Backpackerissä, joka on ollut puhtain hostelli, jossa olen ikinä ollut. Huoneen lämpötilan pystyi säätämään asteen tarkkuudella. Paikka on edullinen ja pyykinpesu, pöyrän ja bodyboardin vuokraus on ilmaista eli great value!
Käytiin ajelemassa choppereilla ympäri kyliä ja nähtiin kenguruja ja wallabeja. Oli sen verrran siistiä touhua, että joudumme harkitsemaan A-ajokortin hankkimista, kun palaamme Suomeen. Lisäksi käytiin surffauskurssilla. Agnes Water on loistava paikka surffauksen aloittamiseen. Itärannikon pohjoisin sijainti ja lämpimimmät surffausvedet. Todella väljä ranta eli paljon tilaa surffaamisen harjoitteluun. Itärannikon halvin surffauskurssi, maksettiin kolmen tunnin opetuksesta (kaksi ohjaajaa), märkäpuvun ja surffilaudan vuokrasta vain $ 20 per naama. Ilma oli tyyni joten aallot eivät olleet parhaimmillaan.Perusteet ovat nyt hallussa ja kohta pääsemme kokeilemaan taitojamme suuremmille aalloille Gold Coastille Surfers Paradiseen.
Agnes Water on myös erittäin hyvä paikka sukeltamiseen. Lähin riutta on Lady Elliot Islandin ympärillä ja sen halkaisija on 8 kilometriä. Riutalta voi tavata 1200 itärannikkon 1500 kalalajista. Lisäksi Agnesilta voi tehdä myös hylkysukelluksia. Riutan olemme nähneet jo Airlie Beachilla ja Brisbanessa on itärannikon toiseksi tunnetuin hylkysukelluspaikka, joten nämä aktiviteetit jätämme tällä kertaa ajan puutteen takia väliin.
Town 1770 oli ensimmäinen paikka Queenlandissa, jossa Captain Cook nousi maihin. Arvaatteko minä vuonna? Hyvä kohde päiväretkelle. Grilliruoat ja -juomat mukaan ja rannalle grillaamaan ja katsomaan auringonlaskua.
Bundaberg Rum Distillery
Yhdeksän kymmenestä ihmisestä, joita olemme tavanneet ovat sanoneet, että älkää helvetissä menkö Bundabergiin. Nyt kun olemme kokeneet kaupungin ymmärrämme miksi. Itse kaupungissa ei ole mitään vikaa, mutta ihmiset ovat täällä epäystävällisiä jopa tylyjä ja meininki muutenkin hieman kummallista. Tämä on siis epänormaalia Australiassa, jossa ihmiset ovat usein todella ystävällisä jopa liian sosiaalisia.
Olimme edellisenä päivänä soittaneet yhteen nimeltämainitsemattomaan hostelliin. Omistaja ilmoitti meille: ”Meillä on huone vapaana mutta emme ota vastaan varauksia”. Aamulla, kun yritimme kirjautua sisään, omistaja tivasi meiltä: ”Monelta olette lähdössä huomenna”. Vastaamme: ”Bussimme lähtee aamu kahdeksalta”. Tämän jälkeen omistja heitti meidät ulos, koska hostellista ei voi kirjautua ulos ennen yhdeksää. Huuteli vielä perään, että meidän olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen monelta kirjaudumme ulos. Tästä viisastuneena aionkin ilmoittaa seuraavan hostellibuukkauksen yhdeydessä myös äitini tyttönimen sekä minkä ikäisenä aloin ejakuloimaan ;)
Löysimme kuitenkin lopulta hostellin. Tosin se on paskaisin persläpi, jossa olemme tällä reissulla olleet. Suihkuhuone näyttää siltä, että edellinen omistaja on tiputtanut sinne irtoraajoja, ja sisään menemällä uhmaat itsesuojeluvaistoasi ja saat todennäköisesti lepran tai jonkun muun harvinaisen taudin, jonka kuvittelit jo kadonneen maapallolta. Onneksi olimme Bundabergissä vain yhden yön. Joten sen kesti ihan hyvin ilman suihkuakin.
Tulimme tänne, koska toinen meistä tykkää erityisen paljon rommista ja Bundabergistä löytyy Australian kuuluisin ja vanhin rommitislaamo, jossa rommia on tehty jo 120 vuotta. Joten panimokierrokselle oli päästävä.
Kuten kaikki hyvin tiedämme rommi on lähtöisin Karibialta, jossa paikallinen työläinen keksi hyödyntää sokerin valmistuksen yhteydessä syntyvää melassia väkijuoman valmistukseen. Melassi on pääasiassa sokeria ja vettä Se on siirappimaista, tummaa ja muistuttaa liejua.
Melassista siivilöidään epäpuhtaudet pois ja se laitetaaan hiivan kanssa samaan pönttöön, jossa sitä ”keitellään” nejlä päivää. Käymislämpötilan kanssa on syytä olla tarkkana, koska hiiva kuolee, jos lämpötila nousee liian korkeaksi. Tarvittaessa pönttöä jäähdytetään kylmällä vedellä. Neljän päivän käymisen tuloksena yhdesta tankista saadaan 43 000 litraa hieman rommilta tuoksuvaa kahdeksan prosenttista alkoholiseosta. Tämän jälkeen seos siirretään toiseen säiliöön, jossa sitä lämmitetään, jolloin alkoholi höyrystyy. Yhdestä käymistankista saadaan 4000 litraa 78 prosenttista raakaa rommia.
Tämän jälkeen raaka rommi laitetaan 70 000 litran vetoisiin valkotammitynnyreihin kypsymään 2 – 5 vuodeksi laadusta riippuen. Yhteen tynnyriin mahtuu siis yli kuusi miljoonaa alkoholiannosta (toim. huom. täällä alkoholiannos on erikokoinen kuin Euroopassa). Tehtaan kapasiteetti on 300 tankkia. Lopuksi ennen pullotusta valmis 78 prosenttinen rommi laimennetaan 40 prosenttiseksi. Rommin tumma väri tulee osittain tammitynnyreistä ja osittain laimennusprosessista käytetyistä kemikaaleista.
Hyvää oli. Kiitos & Nam
-Lappis
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Rochampton last days
Meitä kehoitettiin jättämään Rockhampton kokonaan väliin, koska siellä ei ole mitään ja suurinosa travellereista jättää sen väliin. (Ei siis kannata uskoa booking agentteja.) Ei olla kuitenkaan kuten suurinosa ja nyt ollaan oltu Rockhamptonissa yhteensä viisi viikkoa, joista kolme on mennyt töiden tekemiseen. Hostellissa on noin kymmenisen muuta reppumatkaajaa, jotka ovat myös viihtyneeet Rockhamptonissa pidempään. Osasta ollut tullut varsin hyviä kavereita. Meillä onkin täällä hyvä porukka ja touhutaan kaikkea yhdessä. Vapaapäivinä käydään pelaamassa rugbyä tai jalkapalloa, pelaillaan korttia ja kokkaillaan yhdessä tms. Mikäs täällä on hengaillessa ja kesää odotellessa kunnes lahdetään kohti New South Walesia.
Rockhampton on ensimmäinen kaupunki, josta etsittiin töitä. Eikä niitä tämän jälkeen tarvitse enää etsiä. Varmaankaan kaikki eivät ole yhtä onnekkaita ;D Suomalaista perusduunaria arvostetaan Australiassa paljon, koska paikallinen nuoriso on enemmän tai vähemmän nahjuksia tai vässyköitä. Olemalla ajoissa töissä ja tekemällä töitä ahkerasti pääsee pitkälle ja saa hyvän työmiehen maineen. Hyvin tehty työ poikii aina lisää hommia. Matkabudjettikin kasvoi puolella Rockhamptonissa vietettyjen viikkojen ansiosta. Nyt on taas rahaa törsättäväksi ehkä suomeenkin tuotavaksi, kuka tietää.
-Lappe
Rockhampton on ensimmäinen kaupunki, josta etsittiin töitä. Eikä niitä tämän jälkeen tarvitse enää etsiä. Varmaankaan kaikki eivät ole yhtä onnekkaita ;D Suomalaista perusduunaria arvostetaan Australiassa paljon, koska paikallinen nuoriso on enemmän tai vähemmän nahjuksia tai vässyköitä. Olemalla ajoissa töissä ja tekemällä töitä ahkerasti pääsee pitkälle ja saa hyvän työmiehen maineen. Hyvin tehty työ poikii aina lisää hommia. Matkabudjettikin kasvoi puolella Rockhamptonissa vietettyjen viikkojen ansiosta. Nyt on taas rahaa törsättäväksi ehkä suomeenkin tuotavaksi, kuka tietää.
-Lappe
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Rockhampton day thirty-three (?)
Hitto kun on kuuma. Porukka puhuu jostain lämpöaallosta, mikä kulkee east coastilla. Pahinta on, ettei tuuli ole mitenkään virkistävä ja viilentävä. Tuntuu pikemminkin siltä kuin joku osottaisi hiustenkuivaajalla naamaan. Työnteko ei todellakaan ole mukavaa, etenkin kun meidän keittiön tuuletin on surkeimmasta päästä. Yöt on kuitenkin edelleen kylmiä, niin silloin ehtii tasapainottamaan vartalon lämpötilaa :D
Tehtiin aikataulu loppureissulle, eihän meillä ole enää kun viisi viikkoa jäljellä ja 1500 kilsaa pitäisi ehtiä matkata. Ollaan suunniteltu pikavisiittiä Melbourneen. Sinne ja takaisin lentää Sydneystä alle 100 dollarilla. Siellä pitäisi olla some serious shopping... ;) Mutta lähitulevaisuuteen: viikon päästä jätetään Rocky taaksemme ja nokat kohti Agnes Wateria/Town of 1770. Se on pieni paikka, jossa on vaan yksi kunnon katu. Mennään sinne harjoittelemaan surffausta, se on east coastin pohjoisin surffauspaikka. Great Barrior Reef blokkaa isot aallot pohjoisemmalta east coastilta, joten tää on ensimmäinen mahdollisuus kokeilla surffausta tällä reissulla. Otetaan jonkinlaiset kurssit, että pääsisi edes laudan päälle. Ollaan molemmat kokeiltu surffausta kerran aikaisemmin ilman ohjaajaa, ja eihän siitä oikein mitään kummallakaan tullut.
Agnes Waterin jälkeen on vuorossa Hervey Bay ja Frasier Island. Ollaan jo maksettu 4 wheel drive -reissu Frasierille, joten siitä ei tule lisäkuluja. Ajellaan siis pari päivää Frasieria ympäri jeepillä joidenkin random-tyyppien kanssa. Telttailua ja toivottavasti upeita maisemia luvassa!
Ei jaksaisi odottaa, että pääsee täältä pois. Toisaalta haluaa tehdä mahdollisimman paljon rahaa, että on jotain mitä tuhlata loppureissulla, mutta toisaalta haluaisi jo päästä näkemään jotain muuta kuin tätä samaa kälyistä Rockhamptonia. Täällä vaan aina odottaa viikonloppua, koska kaikki dokaa silloin ja voidaan tehdä jotain yhdessä. Hostellin ihmiset on olleet aika paljon erilaisissa pätkäduuneissa, joten hostellilla ei päivisin ole yleensä ketään. Meitä oli vielä viikko sitten yli 10 hengen ydinporukka täällä hostellilla, ns. long termers. Hostellin toinen omistaja ei pidä meistä ja toivoisi että häivytään asap niin muita ihmisiä voisi muuttaa tänne. Desibelit tosiaan nousee joskus viikonloppuisin parin goonin jälkeen aika korkealle... Kova työ vaatii kovat huvit, eikö? No se omistaja on kyllä muutenkin aika spede. Täällä on tosiaan kaksi omistajaa, joista toinen on todella mukava ja siltä voi kysyä mitä vaan, mutta tää toinen... Se oli sanonut yhdelle Sampsalle, että sen pitää vaihtaa huonetta, koska tänne tulee joukko intialaisia, jotka laitetaan Sampsan huoneeseen. Sampsa oli kysynyt, että miksi sen pitää siirtyä, se oli asunut siinä huoneessa kuitenkin jo pari viikkoa ja vastaus oli: ”koska intialaiset on tärkeämpiä kuin sä”. Jep. Toinen todiste sen spedeydestä: Timo halusi pestä meidän double roomin lattian (ollaan asuttu tässä neljä viikkoa ja lattia on ihan kurainen). Pyysi sitten omistajalta hieman pesuainetta pesuveteen, sillä edellinen pesuvesi oli pikimustaa. Omistaja ei halunnut antaa sitä, koska se on kuulemma liian kallista.
Hostellin ihmisiä tulee kyllä ikävä kun lähdetään (enkä nyt puhu siitä toisesta omistajasta). Muutama lähti pari päivää sitten, niiden joukossa hauskin tukholmalainen, joka ollaan ikinä tavattu. Jäljellä on nyt me, Sampsa, kaksi ruotsalaista, britti, korealainen ja aussi. Meillä on ollut vaikka kuinka paljon hauskoja hetkiä ja ollaan naurettu välillä ittemme kipeiksi. Sampsa etenkin on yksi hauskimmista ihmisistä, mitä oon ikinä tavannut. Läppä vaan lentää ja sille voi heittää mitä vaan takaisin, ilman että kumpikaan suuttuu. Tehtiin yhtenä iltana tortilloja ja sovittiin, et tehdään siitä perinne ja pidetään sitä sit Suomessakin yllä. Sain äitiltä pannukakkureseptin ja aiotaan tehdä aitoa suomalaista uunipannukakkua viel ennen kun lähdetään Timon kanssa eteenpäin. Saa Sampsakin palan Suomea tänne.
Saatiin muuten eilen kuulla, että intialaiset tulee takaisin ja tällä kertaa niitä on 19. Britti Will ja aussi Andrew joutuivat myös muuttamaan entisestä huoneestaan pois intialaisten takia. Ite ajattelin heti, että eihän niitä nyt niin montaa voi tänne tulla. No niitä tuli sitten 16... Ja siinä on 16 liikaa. Kuunneltiin viime yönä puolenyön jälkeen niiden mekastusta ja aamulla heräsin 7.30 siihen kun 5 intialaista mäkättää meidän viereisessä huoneessa. Ovi auki tietysti. Menin sitten erittäin kohteliaasti sanomaan, että ”olkaa vi**u nyt hiljaa, ihmiset nukkuu!” Eipä se mitään auttanut, mutta onneks sain sitten korvatulpat Timolta. Heräsin uudestaan 9.30 ja kävin maksamassa meidän viimeisen viikon majoituksen respaan. Kysyin (siltä tyhmältä) omistajalta, että kuinka kauan ne intialaiset aikoo olla täällä ja se kertoi että ne on maksaneet majoituksen 6 yöksi. Siinä vaiheessa tuli paha olo. Juttelin siinä sit sille, että jos ne pitää selvinpäinkin noin kovaa meteliä ni ne tulee pitämään ihmiset hereillä joka yö. Se lupasi puhua niille, mutta enpä usko, että puhe pahemmin auttaa. Oltiin kuitenkin samalla aaltopituudella sen omistajan kanssa hetken verran. Ja kaikista pahinta intialaisissa on se, että jos ne kävelee vaikka keittiössä yksin, niin ne ei ole silloinkaan hiljaa – yksin ollessaan ne laulaa! Eli ei sekunninkaan hiljaisuutta.
Käytiin pari päivää sitten Yeppoonissa päiväretkellä. Willillä on auto, joten ajettiin sinne (n. 50 km Rockysta) ja pyörittiin niiden ainoalla ostoskadulla. Tuli sitten ostettua heti ekasta kaupasta jotain. Mä löysin 20 dollarilla Rip Curlin bikinit ja Timo osti 70 dollarin talvitakin. Se takki oli alessa, koska se on kuulemma liian kuuma paikalliseen ilmastoon. Timo päätti sit et käyttää sitä Suomessa, siellähän on sit kylmä kun tullaan takaisin. Onnistunut päiväretki siis. Olin iloinen, etten ostanut yhtään kenkiä, sillä oon ostanut Rockysta jo neljä paria... Jau.
Tää teksti on nyt aikamoista ajatusten virtaa, toivottavasti siitä saa jotain selkoa ;) Paljon haleja kaikille! <3
-Pau
Tehtiin aikataulu loppureissulle, eihän meillä ole enää kun viisi viikkoa jäljellä ja 1500 kilsaa pitäisi ehtiä matkata. Ollaan suunniteltu pikavisiittiä Melbourneen. Sinne ja takaisin lentää Sydneystä alle 100 dollarilla. Siellä pitäisi olla some serious shopping... ;) Mutta lähitulevaisuuteen: viikon päästä jätetään Rocky taaksemme ja nokat kohti Agnes Wateria/Town of 1770. Se on pieni paikka, jossa on vaan yksi kunnon katu. Mennään sinne harjoittelemaan surffausta, se on east coastin pohjoisin surffauspaikka. Great Barrior Reef blokkaa isot aallot pohjoisemmalta east coastilta, joten tää on ensimmäinen mahdollisuus kokeilla surffausta tällä reissulla. Otetaan jonkinlaiset kurssit, että pääsisi edes laudan päälle. Ollaan molemmat kokeiltu surffausta kerran aikaisemmin ilman ohjaajaa, ja eihän siitä oikein mitään kummallakaan tullut.
Agnes Waterin jälkeen on vuorossa Hervey Bay ja Frasier Island. Ollaan jo maksettu 4 wheel drive -reissu Frasierille, joten siitä ei tule lisäkuluja. Ajellaan siis pari päivää Frasieria ympäri jeepillä joidenkin random-tyyppien kanssa. Telttailua ja toivottavasti upeita maisemia luvassa!
Ei jaksaisi odottaa, että pääsee täältä pois. Toisaalta haluaa tehdä mahdollisimman paljon rahaa, että on jotain mitä tuhlata loppureissulla, mutta toisaalta haluaisi jo päästä näkemään jotain muuta kuin tätä samaa kälyistä Rockhamptonia. Täällä vaan aina odottaa viikonloppua, koska kaikki dokaa silloin ja voidaan tehdä jotain yhdessä. Hostellin ihmiset on olleet aika paljon erilaisissa pätkäduuneissa, joten hostellilla ei päivisin ole yleensä ketään. Meitä oli vielä viikko sitten yli 10 hengen ydinporukka täällä hostellilla, ns. long termers. Hostellin toinen omistaja ei pidä meistä ja toivoisi että häivytään asap niin muita ihmisiä voisi muuttaa tänne. Desibelit tosiaan nousee joskus viikonloppuisin parin goonin jälkeen aika korkealle... Kova työ vaatii kovat huvit, eikö? No se omistaja on kyllä muutenkin aika spede. Täällä on tosiaan kaksi omistajaa, joista toinen on todella mukava ja siltä voi kysyä mitä vaan, mutta tää toinen... Se oli sanonut yhdelle Sampsalle, että sen pitää vaihtaa huonetta, koska tänne tulee joukko intialaisia, jotka laitetaan Sampsan huoneeseen. Sampsa oli kysynyt, että miksi sen pitää siirtyä, se oli asunut siinä huoneessa kuitenkin jo pari viikkoa ja vastaus oli: ”koska intialaiset on tärkeämpiä kuin sä”. Jep. Toinen todiste sen spedeydestä: Timo halusi pestä meidän double roomin lattian (ollaan asuttu tässä neljä viikkoa ja lattia on ihan kurainen). Pyysi sitten omistajalta hieman pesuainetta pesuveteen, sillä edellinen pesuvesi oli pikimustaa. Omistaja ei halunnut antaa sitä, koska se on kuulemma liian kallista.
Hostellin ihmisiä tulee kyllä ikävä kun lähdetään (enkä nyt puhu siitä toisesta omistajasta). Muutama lähti pari päivää sitten, niiden joukossa hauskin tukholmalainen, joka ollaan ikinä tavattu. Jäljellä on nyt me, Sampsa, kaksi ruotsalaista, britti, korealainen ja aussi. Meillä on ollut vaikka kuinka paljon hauskoja hetkiä ja ollaan naurettu välillä ittemme kipeiksi. Sampsa etenkin on yksi hauskimmista ihmisistä, mitä oon ikinä tavannut. Läppä vaan lentää ja sille voi heittää mitä vaan takaisin, ilman että kumpikaan suuttuu. Tehtiin yhtenä iltana tortilloja ja sovittiin, et tehdään siitä perinne ja pidetään sitä sit Suomessakin yllä. Sain äitiltä pannukakkureseptin ja aiotaan tehdä aitoa suomalaista uunipannukakkua viel ennen kun lähdetään Timon kanssa eteenpäin. Saa Sampsakin palan Suomea tänne.
Saatiin muuten eilen kuulla, että intialaiset tulee takaisin ja tällä kertaa niitä on 19. Britti Will ja aussi Andrew joutuivat myös muuttamaan entisestä huoneestaan pois intialaisten takia. Ite ajattelin heti, että eihän niitä nyt niin montaa voi tänne tulla. No niitä tuli sitten 16... Ja siinä on 16 liikaa. Kuunneltiin viime yönä puolenyön jälkeen niiden mekastusta ja aamulla heräsin 7.30 siihen kun 5 intialaista mäkättää meidän viereisessä huoneessa. Ovi auki tietysti. Menin sitten erittäin kohteliaasti sanomaan, että ”olkaa vi**u nyt hiljaa, ihmiset nukkuu!” Eipä se mitään auttanut, mutta onneks sain sitten korvatulpat Timolta. Heräsin uudestaan 9.30 ja kävin maksamassa meidän viimeisen viikon majoituksen respaan. Kysyin (siltä tyhmältä) omistajalta, että kuinka kauan ne intialaiset aikoo olla täällä ja se kertoi että ne on maksaneet majoituksen 6 yöksi. Siinä vaiheessa tuli paha olo. Juttelin siinä sit sille, että jos ne pitää selvinpäinkin noin kovaa meteliä ni ne tulee pitämään ihmiset hereillä joka yö. Se lupasi puhua niille, mutta enpä usko, että puhe pahemmin auttaa. Oltiin kuitenkin samalla aaltopituudella sen omistajan kanssa hetken verran. Ja kaikista pahinta intialaisissa on se, että jos ne kävelee vaikka keittiössä yksin, niin ne ei ole silloinkaan hiljaa – yksin ollessaan ne laulaa! Eli ei sekunninkaan hiljaisuutta.
Käytiin pari päivää sitten Yeppoonissa päiväretkellä. Willillä on auto, joten ajettiin sinne (n. 50 km Rockysta) ja pyörittiin niiden ainoalla ostoskadulla. Tuli sitten ostettua heti ekasta kaupasta jotain. Mä löysin 20 dollarilla Rip Curlin bikinit ja Timo osti 70 dollarin talvitakin. Se takki oli alessa, koska se on kuulemma liian kuuma paikalliseen ilmastoon. Timo päätti sit et käyttää sitä Suomessa, siellähän on sit kylmä kun tullaan takaisin. Onnistunut päiväretki siis. Olin iloinen, etten ostanut yhtään kenkiä, sillä oon ostanut Rockysta jo neljä paria... Jau.
Tää teksti on nyt aikamoista ajatusten virtaa, toivottavasti siitä saa jotain selkoa ;) Paljon haleja kaikille! <3
-Pau
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Blah.
Piti kirjoittaa blogia, mutta unohdin muuttaa open office -tiedoston work-tiedostoksi. Eli kenties huomenna saan tekstin tanne nettiin... =/
-Pau
-Pau
torstai 30. heinäkuuta 2009
Work 'n work
Oon nyt työskennellyt viikon verran Crissa. Kaksi ekaa päivää oli lasien blokkausta ja maanantaista lähtien oon ollut tarjoilijana ravintolan puolella. Pomo soitti ma-aamuna ja sanoi: ”we are gonna turn you into a waitress”. Mulla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, en voinut uskoa että ne haluaa oikeasti pitää mut ja opettaa tarjoilijan duunin mulle. Mulla ei ollut mitään kokemusta ravintola-alalta, ja silti ne haluaa pitää mut. Eka päivä oli melko pelottava, en tiennyt tarjoilemisesta mitään ja en luonnollisestikaan tuntenut meidän ravintolan ruokalistaa. Meillä on eri listat lounaalle ja päivälliselle, mutta nyt osaan jo melkein kaikkien ruokien nimet ja ulkonäön. Ja tekemällähän sitä oppii. Ja kokit laittaa lautaset aina tilauksen mukaiseen järjestykseen, eli ei tarvitse pahemmin arvailla. Ruokien nimien lyhenteet pitää vaan osata, sillä tilauskupongille ei mahdu esim. ”Hindquarter lamb shank”. Niin ja eri ruoille tulee eri kastikkeet, ne pitää myös muistaa.
Työvuorot on melko pirulliset, sillä ravintolassa ei tapahdu mitään lounas- ja päivällisaikojen välissä. Lounasvuoro alkaa klo 12 ja päättyy puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Päivällisvuoro alkaa kuudelta ja loppuu puoli kymmenen jälkeen, riippuu siitä joutuuko auttamaan loppusiivouksessa vai pääseekö livahtamaan. Työkaverit sanoivat, että tytön ei kannata kävellä ulkona yksin silloin kun on pimeää, joten tarvitsen joka ilta kyydin kotiin (Timo ei jaksa tulla hakemaan, sillä sen työt alkaa aamulla 6.50). Onneksi työkaverit on joka ilta heittäneet kotiin, ei asuta kun 20min kävelymatkan päästä hotellilta. Yleensä tulee siis tehtyä sekä lounas- että päivällisvuoro, joten päivän työmääräksi tulee 6-7 tuntia. Tuntipalkka on viikolla ~$18 ja viikonloppuna ~$22 tunnilta, eli ihan ok. Verot pitää tietenkin maksaa ja kaikenlaisia aussien eläkemaksuja. Eläkemaksut saadaan kuulemma kokonaisuudessaan hakea valtiolta takaisin kun poistutaan maasta. Porukka puhuu myös sellaista, että verot saisi kokonaisuudessaan takaisin, jos tienaa alle $6000 vuodessa, mutta enpä tiedä tuosta kun en ole itse tarkistanut.
Tänään oli tarkoitus olla viikon ainoa vapaapäivä, mutta jouduinkin sitten töihin lounas- ja päivällisvuoroihin. Viikonloppu on töitä ja lauantaina saadaan tietää ensi viikon vuorolistat. En vielä tiedä uskallanko pyytää pomolta ensi viikon perjantai-iltaa vapaaksi. Olisi kiva viettää synttäreitä muutenkin kuin olemalla töissä. Olin kyllä ajatellut, että menisin meidän hotellille syömään päivällistä silloin, sen verran hyvännäköisiä ne ateriat on... Mutta ehkä on vaan parempi pitää suu supussa ja olla tyytyväinen siihen, että on työpaikka.
-Pau
Työvuorot on melko pirulliset, sillä ravintolassa ei tapahdu mitään lounas- ja päivällisaikojen välissä. Lounasvuoro alkaa klo 12 ja päättyy puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Päivällisvuoro alkaa kuudelta ja loppuu puoli kymmenen jälkeen, riippuu siitä joutuuko auttamaan loppusiivouksessa vai pääseekö livahtamaan. Työkaverit sanoivat, että tytön ei kannata kävellä ulkona yksin silloin kun on pimeää, joten tarvitsen joka ilta kyydin kotiin (Timo ei jaksa tulla hakemaan, sillä sen työt alkaa aamulla 6.50). Onneksi työkaverit on joka ilta heittäneet kotiin, ei asuta kun 20min kävelymatkan päästä hotellilta. Yleensä tulee siis tehtyä sekä lounas- että päivällisvuoro, joten päivän työmääräksi tulee 6-7 tuntia. Tuntipalkka on viikolla ~$18 ja viikonloppuna ~$22 tunnilta, eli ihan ok. Verot pitää tietenkin maksaa ja kaikenlaisia aussien eläkemaksuja. Eläkemaksut saadaan kuulemma kokonaisuudessaan hakea valtiolta takaisin kun poistutaan maasta. Porukka puhuu myös sellaista, että verot saisi kokonaisuudessaan takaisin, jos tienaa alle $6000 vuodessa, mutta enpä tiedä tuosta kun en ole itse tarkistanut.
Tänään oli tarkoitus olla viikon ainoa vapaapäivä, mutta jouduinkin sitten töihin lounas- ja päivällisvuoroihin. Viikonloppu on töitä ja lauantaina saadaan tietää ensi viikon vuorolistat. En vielä tiedä uskallanko pyytää pomolta ensi viikon perjantai-iltaa vapaaksi. Olisi kiva viettää synttäreitä muutenkin kuin olemalla töissä. Olin kyllä ajatellut, että menisin meidän hotellille syömään päivällistä silloin, sen verran hyvännäköisiä ne ateriat on... Mutta ehkä on vaan parempi pitää suu supussa ja olla tyytyväinen siihen, että on työpaikka.
-Pau
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Töitä, pitkästä aikaa
Nyt on pari päivää töitä takana ja olo on kuin joku olisi ajanut rekalla yli. Sain töitä paikallisesta hotellista, jossa on ravintola ja pari baaria. Suurimmaksi osaksi blokkailen laseja ja siivoilen pöytiä. Eli jouduin suoraan ravintoketjun pohjalle :) Homma itsessään on ihan ok, työkaverit on tosi rentoja ja aika kuluu nopeasti. Työ on vaan fyysisesti rankkaa, en ole koskaan ollut työssä, jossa ei saa istua muuten kun tauoilla, joten jalat on ihan muussina. Asiaa ei todellakaan auta uudet kengät, mitkä piti hankkia työtä varten. Ne on kuluttanut puolet mun pikkuvarpaista pois...
En voi vieläkään uskoa miten sain tämän duunin. Juttelin torstai-iltana ”pienessä” sievässä yhdelle paikalliselle, joka esitteli mut ravintolan tarjoilijalle, joka jutteli mun puolesta niiden pomolle. Seuraavana aamuna tulin käymään paikan päällä ja pomo antoi mulle kahdeksi päiväksi töitä ja sanoi, että katsotaan jatkoa lauantaina. Ja eilen sain tietää, että työt jatkuu maanantaina. Meinasi jo epätoivo iskeä, kun 5 päivää etsittiin töitä hiki hatussa, eikä mistään paikasta edes soitettu takaisin. Hauskinta tässä kuitenkin on se, että paikallinen, jolle juttelin, antoi myös Timolle töitä. Olipas hyvä että tuli tutustuttua!
-Pau
En voi vieläkään uskoa miten sain tämän duunin. Juttelin torstai-iltana ”pienessä” sievässä yhdelle paikalliselle, joka esitteli mut ravintolan tarjoilijalle, joka jutteli mun puolesta niiden pomolle. Seuraavana aamuna tulin käymään paikan päällä ja pomo antoi mulle kahdeksi päiväksi töitä ja sanoi, että katsotaan jatkoa lauantaina. Ja eilen sain tietää, että työt jatkuu maanantaina. Meinasi jo epätoivo iskeä, kun 5 päivää etsittiin töitä hiki hatussa, eikä mistään paikasta edes soitettu takaisin. Hauskinta tässä kuitenkin on se, että paikallinen, jolle juttelin, antoi myös Timolle töitä. Olipas hyvä että tuli tutustuttua!
-Pau
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Rockhampton – The Beef Capital of Australia
Nyt ollaan oltu viikko ”Rockyssä” kuten paikalliset Rockhamptonia kutsuvat. Paikka on Itärannikon KERAVA! Pelkästään pääkadun varella on parisenkymmentä autonvirityspajaa. Ihmiset puhuvat landemurteella ja ajelevat pillurallia lavamosseilla, joissa on isot kromivanteet ja kromiset tehoputket. Toinen silmäänpistävä asia on suuri kapakkien määrä. Pikku pubeja on joka toisen kadun kulmasssa. Ihmiset pukeuvat farmarihousuihin ja flanellipaitoihin. Positiivisiäkin asioita löytyy. Ihmiset ovat todella mukavia ja elämänrytmi leppoisaa ja stressivapaata. Täällä on myös halvempaa kuin monissa muissa kaupungeissa. Liha on paikallista, tuoretta ja erityisen halpaa.
Ollaan etsitty töitä viisi päivää. On käyty kaikissa mahdollisissa työnvälitystoimistoissa ja haettu lukuisia avoima työpaikkoja ja jätetty lukuisia työhakemuksia. Töitä ei kuitenkaan löytynyt. Eilen sitten päätettiin mennä baariin muutaman tutun reppumatkaajan kanssa. Tutustuttiin siellä muutamaan paikalliseen ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä molemmilla oli töitä. Palkka tuli päivän päätteeksi käteisenä kouraan ja tunnit tietysti laskettiin yläkanttiin =D
Tarinan opetus:
Ei niitä töitä työkkäristä saa ja työhaastattelut pidetään tuopin ääressä.
Seuraavakohde: Agnes Water & Town 1770 –> Surfaus kurssille
Rockhampton + 29/15 °C, Vesi + 24 °C
I just love Australian winter !!
-Lappe
Ollaan etsitty töitä viisi päivää. On käyty kaikissa mahdollisissa työnvälitystoimistoissa ja haettu lukuisia avoima työpaikkoja ja jätetty lukuisia työhakemuksia. Töitä ei kuitenkaan löytynyt. Eilen sitten päätettiin mennä baariin muutaman tutun reppumatkaajan kanssa. Tutustuttiin siellä muutamaan paikalliseen ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä molemmilla oli töitä. Palkka tuli päivän päätteeksi käteisenä kouraan ja tunnit tietysti laskettiin yläkanttiin =D
Tarinan opetus:
Ei niitä töitä työkkäristä saa ja työhaastattelut pidetään tuopin ääressä.
Seuraavakohde: Agnes Water & Town 1770 –> Surfaus kurssille
Rockhampton + 29/15 °C, Vesi + 24 °C
I just love Australian winter !!
-Lappe
Durian
Vaikka käytiin exotic fruit farmilla niin yksi, kuulemma hyvä, hedelmä jäi maistamatta.
Tänään sitten löydettiin Australian itärannikolta Rockhamptonista yksi kahden kilon jötkäle. Samalla panostuksella olisimme saaneet kymmenen kiloa mandariinejä.. Yleisön pyynnöstä olin kuitenkin pakotettu hellittämään lompakon nyörejä ja ostin hedelmän. Jos emme tykkään siitä niin joku saa mukavan tuliaisen.
Itse hedelmä on aikuisen ihmisen pään kokoinen ja sitä ympäröi, kova, rusehtava, teräviä piikkejä täynnä oleva kuori. Kuoren alla tuntuu olevan pehmeää heldelmälihaa. Hedelma saattaa kuulua samaan perheeseen rambutanin kanssa. Epäilemme hedelmälihan olevan valkoista ja varsin maukasta, keskellä luultavasti muutama suuri siemen.
Kun saimme avattua hedelmän sen sisällä oli pieni lokero jossa oli kellertävää ja pehmeää hedelmälihaa. Pauliinan mielestä se muistutti vanukasta. Maku oli sokerinen ja hieman äitelä. Yksinään ei kovinkaan hyvän makuinen, mutta saattaisi toimia hyvin esim. suklaapirtelössä. Hedelmälihan päällä on ohut nahkamainen kerros. Itse hedelmäliha on rakenteeltaan hieman kuin mätää. Tämä asia saattaa vaikuttaa myös makuelämykseen. Durian ei kuulu raadin suosikkeihin.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Sailing & diving – awesome!
Pakko sanoa heti aluksi, että vahingossa huijattiin edellisessä tekstissä. 'Maailman paras työpaikka' ei sijaitse Hayman Islandilla, vaan Hamilton Islandilla, joka on suunnilleen samankokoinen saari Whitsundaysilla, mutta hieman etelämpänä.
Purjehdusreissu oli kuitenkin ihan mahtava! Laiva oli todella kiva ja miehistö vielä tuplasti kivempaa. Käytiin heti ekana iltana snorklaamassa Haymanilla. Meidän skippari kertoi kaikenlaisia tarinoita Whitsundaysista. Yksi oli isosta, parimetrisestä kalasta, joka oli tunnettu nähtävyys saarilla. Se oli niin kesy, että turistit pääsi sen lähelle ja pystyi paijailemaan sen kylkeä. Lopulta sille kehittyi infektio kylkeen ja se kuoli. Infektio tuli kuulemma aurinkorasvasta, mitä ihmisillä oli käsissään kun ne paijaili sitä. Todella paska juttu. Ilta meni tarinoidessa ja aamuherätys olikin jo kuuden-seitsemän aikaan. Ihme juttu, ei edes tehnyt mieli nukkua pidempään, sillä ei halunnut missata mitään oleellista.
Seuraavana päivänä käytiin tekemässä kolme eri snorklausta, joista ensimmäinen oli jo ennen kahdeksaa aamulla. Aluksi ei tehnyt yhtään mieli mennä veteen, koska oli niin kylmä, mutta pakkohan sinne oli lopulta hypätä. Meidän piti käyttää stinger suiteja, eli suojapukuja, jotka suojaa meduusoilta. Australiassa on stingereiden high-season lokakuusta huhtikuuhun, jolloin meressä ei saa uida ilman suojapukua. Tai no, voihan sitä uida, jos haluaa että sattuu ja mahdollisesti kuolee... Touko-syyskuussa stingereitä on tosi vähän, ja pistot on todella harvinaisia. Ei niistä puvuista mitään haittaakaan ollut, niin laitettiin päälle.
Iltapäivällä käytiin aivan tajuttoman upealla rannalla, Whitehaven Beachilla. Hiekka aivan kuin tiimalasista, niin hienoa. Ranta jatkui hiekkasärkkänä, joka oli parisataa metriä pitkä. Vedessä nähtiin vauvahaita ja rauskuja. Hait ei olleet kuin vajaa metrin pitkiä ja aika säikkyjä. Ei niiden lähelle päässyt, vaikka yritti kuinka hitaasti kävellä. Rauskut eli sting rayt taas hautautuivat hiekkaan ja säikäyttelivät, kun käveli rantavedessä.
Purjehduksen yhteenveto: äärimmäisen rentouttavaa hengailua, upeat snorklausnäkymät ja uusia tuttavuuksia. Purjeveneen keinutus on oikeastaan todella mukavaa, kunhan siihen tottuu. Molemmat keinui vielä seuraavanakin päivänä, kun oltiin jo kuivalla maalla.
Sitten alkoi kolmen päivän sukelluskurssi, SSI Open Water Dive Course. Ei siis hankittu PADI-sertifikaatteja, vaikka se onkin hieman tunnetumpi lafka. Kurssi alkoi lyhyellä dvd:llä, mikä kertoi perusasioita sukeltamisesta. Sitten lähdettiin veneellä riutalle. Meidän kaikki sukellukset tehtiin Knuckle Reefillä, joka kuuluu Great Barrior Reefiin. Matka sinne kestää 3 tuntia isolla katamaraanilla, joten meno- ja tulomatkat käytettiin teorian opiskeluun. Meitä oli vaan kolme sukelluskurssilla, mutta laiva oli muuten täynnä turisteja, jotka teki päivämatkoja riutalle. Riutalla oli iso ponttooni, mistä kaikki sukellukset tehtiin. Yleensä open water courseilla harjoitellaan hengittämistä ensin uima-altaassa, mutta meidät lykättiin heti mereen. Ensimmäisellä sukelluksella ei tehty mitään muuta kun hengitettiin ja katseltiin ympärille. Haettiin siis vaan tuntumaa siihen, miltä tuntuu olla veden alla. Meidän ohjaaja kontrolloi meidän kelluvuutta ja pidettiin sitä kädestä kiinni koko ajan.
Toisella sukelluksella tehtiin sitten kaikki itse. Sukellettiin pohjaan ja harjoiteltiin siellä erilaisia taitoja eli skillsejä, mitä voi joutua käyttämään jos jokin menee vikaan. Niihin kuului esimerkiksi painovyön ja maskin pois ottaminen ja takaisin laittaminen veden alla ja hengitysregulaattorin löytäminen, jos se tippuu suusta. Pauliina ei uskaltanut ottaa maskia pois, koska sitä pelotti että vettä menee nenään ja iskee paniikki. Timolle se ei ollut mikään ongelma ja muut skillsit onnistui molemmilta tosi hyvin. Niiden tekeminen toi itseluottamusta, sillä huomasi, ettei ole täysin avuton veden alla.
Toisena päivänä saatiin kolme sukellusta. Harjoiteltiin lisää skillsejä sekä veden pohjassa että pinnalla. Pauliina harjoitteli ohjaajan kanssa maskin pois ottamista matalammassa vedessä ja onnistui tekemään sen myös syvällä. Kelluvuuden säätely alkoi pikku hiljaa parantua ja alkoi hahmottamaan omaa liikkumistaan paremmin. Kolmannen päivän menomatkalla tehtiin sitten kirjalliset kokeet. Jos teoria ei suju, ei saa sertifikaattia. Molemmat pääsi helposti läpi, Timo vetäisi täydet pisteet ja Pauliinalla oli kaksi väärin. Saatiin siis sukeltaa kolmas päivä as certified divers. Vähänkö oli hieno fiilis! Kierrettiin koko Knuckle Reef kolmella sukelluksella. Nähtiin sea cucumber, Nemo eli clown fish, sting ray, sea star ja kaikkia muita, minkä nimistä ei ole harmaintakaan aavistusta. Koralleja ja kaloja oli todella paljon ja väriloisto sen mukainen. Parilla sukelluksella meitä seurasi keltavalkoinen uteliaan oloinen kala, jota selkeästi kiinnosti mitä ihmettä me oikein siellä meren pohjassa tehtiin. Toiset kalat taas oli niin säikkyjä, että häipyivät paikalta heti kun tuli lähelle. Lähellä ponttoonia uiskelteli myös iso, noin 0,5m x 1m kokoinen kala nimeltä Wally, joka oli ihan kuin lemmikki laivan vedenalaiselle valokuvaajalle. Aina kun nähtiin kuvaaja, kala löytyi muutaman metrin päässä siitä. Toivottavasti sille ei vaan käy samalla tavalla kuin kalalle, mistä purjeveneen skippari kertoi. Wallykin sai nimittäin aika paljon paijausta osakseen...
Airlie Beach oli todella hyvä paikka. Vaikkakin molemmat hostellit, missä viikon aikana asuttiin, oli kuin suoraan helvetistä, niin kaikki hienot kokemukset voittaa sen satakertaisesti. Nyt lähdetään kohti Rockhamptonia, joka on 'meat capital of Queensland'. Ollaan pääkallopaikalla klo 5.15 aamulla, katsotaan mitä siitäkin sitten tulee...
Adios Airlie!
Purjehdusreissu oli kuitenkin ihan mahtava! Laiva oli todella kiva ja miehistö vielä tuplasti kivempaa. Käytiin heti ekana iltana snorklaamassa Haymanilla. Meidän skippari kertoi kaikenlaisia tarinoita Whitsundaysista. Yksi oli isosta, parimetrisestä kalasta, joka oli tunnettu nähtävyys saarilla. Se oli niin kesy, että turistit pääsi sen lähelle ja pystyi paijailemaan sen kylkeä. Lopulta sille kehittyi infektio kylkeen ja se kuoli. Infektio tuli kuulemma aurinkorasvasta, mitä ihmisillä oli käsissään kun ne paijaili sitä. Todella paska juttu. Ilta meni tarinoidessa ja aamuherätys olikin jo kuuden-seitsemän aikaan. Ihme juttu, ei edes tehnyt mieli nukkua pidempään, sillä ei halunnut missata mitään oleellista.
Seuraavana päivänä käytiin tekemässä kolme eri snorklausta, joista ensimmäinen oli jo ennen kahdeksaa aamulla. Aluksi ei tehnyt yhtään mieli mennä veteen, koska oli niin kylmä, mutta pakkohan sinne oli lopulta hypätä. Meidän piti käyttää stinger suiteja, eli suojapukuja, jotka suojaa meduusoilta. Australiassa on stingereiden high-season lokakuusta huhtikuuhun, jolloin meressä ei saa uida ilman suojapukua. Tai no, voihan sitä uida, jos haluaa että sattuu ja mahdollisesti kuolee... Touko-syyskuussa stingereitä on tosi vähän, ja pistot on todella harvinaisia. Ei niistä puvuista mitään haittaakaan ollut, niin laitettiin päälle.
Iltapäivällä käytiin aivan tajuttoman upealla rannalla, Whitehaven Beachilla. Hiekka aivan kuin tiimalasista, niin hienoa. Ranta jatkui hiekkasärkkänä, joka oli parisataa metriä pitkä. Vedessä nähtiin vauvahaita ja rauskuja. Hait ei olleet kuin vajaa metrin pitkiä ja aika säikkyjä. Ei niiden lähelle päässyt, vaikka yritti kuinka hitaasti kävellä. Rauskut eli sting rayt taas hautautuivat hiekkaan ja säikäyttelivät, kun käveli rantavedessä.
Purjehduksen yhteenveto: äärimmäisen rentouttavaa hengailua, upeat snorklausnäkymät ja uusia tuttavuuksia. Purjeveneen keinutus on oikeastaan todella mukavaa, kunhan siihen tottuu. Molemmat keinui vielä seuraavanakin päivänä, kun oltiin jo kuivalla maalla.
Sitten alkoi kolmen päivän sukelluskurssi, SSI Open Water Dive Course. Ei siis hankittu PADI-sertifikaatteja, vaikka se onkin hieman tunnetumpi lafka. Kurssi alkoi lyhyellä dvd:llä, mikä kertoi perusasioita sukeltamisesta. Sitten lähdettiin veneellä riutalle. Meidän kaikki sukellukset tehtiin Knuckle Reefillä, joka kuuluu Great Barrior Reefiin. Matka sinne kestää 3 tuntia isolla katamaraanilla, joten meno- ja tulomatkat käytettiin teorian opiskeluun. Meitä oli vaan kolme sukelluskurssilla, mutta laiva oli muuten täynnä turisteja, jotka teki päivämatkoja riutalle. Riutalla oli iso ponttooni, mistä kaikki sukellukset tehtiin. Yleensä open water courseilla harjoitellaan hengittämistä ensin uima-altaassa, mutta meidät lykättiin heti mereen. Ensimmäisellä sukelluksella ei tehty mitään muuta kun hengitettiin ja katseltiin ympärille. Haettiin siis vaan tuntumaa siihen, miltä tuntuu olla veden alla. Meidän ohjaaja kontrolloi meidän kelluvuutta ja pidettiin sitä kädestä kiinni koko ajan.
Toisella sukelluksella tehtiin sitten kaikki itse. Sukellettiin pohjaan ja harjoiteltiin siellä erilaisia taitoja eli skillsejä, mitä voi joutua käyttämään jos jokin menee vikaan. Niihin kuului esimerkiksi painovyön ja maskin pois ottaminen ja takaisin laittaminen veden alla ja hengitysregulaattorin löytäminen, jos se tippuu suusta. Pauliina ei uskaltanut ottaa maskia pois, koska sitä pelotti että vettä menee nenään ja iskee paniikki. Timolle se ei ollut mikään ongelma ja muut skillsit onnistui molemmilta tosi hyvin. Niiden tekeminen toi itseluottamusta, sillä huomasi, ettei ole täysin avuton veden alla.
Toisena päivänä saatiin kolme sukellusta. Harjoiteltiin lisää skillsejä sekä veden pohjassa että pinnalla. Pauliina harjoitteli ohjaajan kanssa maskin pois ottamista matalammassa vedessä ja onnistui tekemään sen myös syvällä. Kelluvuuden säätely alkoi pikku hiljaa parantua ja alkoi hahmottamaan omaa liikkumistaan paremmin. Kolmannen päivän menomatkalla tehtiin sitten kirjalliset kokeet. Jos teoria ei suju, ei saa sertifikaattia. Molemmat pääsi helposti läpi, Timo vetäisi täydet pisteet ja Pauliinalla oli kaksi väärin. Saatiin siis sukeltaa kolmas päivä as certified divers. Vähänkö oli hieno fiilis! Kierrettiin koko Knuckle Reef kolmella sukelluksella. Nähtiin sea cucumber, Nemo eli clown fish, sting ray, sea star ja kaikkia muita, minkä nimistä ei ole harmaintakaan aavistusta. Koralleja ja kaloja oli todella paljon ja väriloisto sen mukainen. Parilla sukelluksella meitä seurasi keltavalkoinen uteliaan oloinen kala, jota selkeästi kiinnosti mitä ihmettä me oikein siellä meren pohjassa tehtiin. Toiset kalat taas oli niin säikkyjä, että häipyivät paikalta heti kun tuli lähelle. Lähellä ponttoonia uiskelteli myös iso, noin 0,5m x 1m kokoinen kala nimeltä Wally, joka oli ihan kuin lemmikki laivan vedenalaiselle valokuvaajalle. Aina kun nähtiin kuvaaja, kala löytyi muutaman metrin päässä siitä. Toivottavasti sille ei vaan käy samalla tavalla kuin kalalle, mistä purjeveneen skippari kertoi. Wallykin sai nimittäin aika paljon paijausta osakseen...
Airlie Beach oli todella hyvä paikka. Vaikkakin molemmat hostellit, missä viikon aikana asuttiin, oli kuin suoraan helvetistä, niin kaikki hienot kokemukset voittaa sen satakertaisesti. Nyt lähdetään kohti Rockhamptonia, joka on 'meat capital of Queensland'. Ollaan pääkallopaikalla klo 5.15 aamulla, katsotaan mitä siitäkin sitten tulee...
Adios Airlie!
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Airlie Beach 9.7>
Saavuttiin Airlielle torstai-iltana. Hostellin nimi on Beaches, ja sen yhteydessä on erittäin äänekäs yökerho. Hostellissa ei saa pitää omia alkoholijuomia ja respan tytöt varoitteli, että jos täällä tehdään ratsioita, voi saada sakot. Pauliina on ollut jo melkein viikon kipeänä, eli sille ei ainakaan viina maistu. Ensimmäinen ilta meni hengaillessa, ei Timokaan jaksanut lähteä yksin riipimään.
Seuraavana päivänä alettiin metsästämään open water diving coursea. Halutaan hankkia sukellusluvat täältä, niin sitten voi sukeltaa as a certified diver tämän jälkeen. Valittiin 3 päivän kurssi, mikä sisältää teorian opiskelun, poolissa harjoittelun ja 4 open water -sukellusta. Hinta 580 dollaria, eli aika paljon. Halvemmalla kurssin olisi saanut Cairnsista, mutta siellä vedetään kuulemma aika pitkälti 'turisti sisään ja turisti ulos' -meiningillä. Vaikka Magillakin kurssi olisi sopinut paremmin budjettiin (335 AUD), se ei kuitenkaan sopinut aikatauluun.
Kaikki sukeltajat tarvitsevat 'dive medicalin', eli lääkärintodistuksen, missä sanotaan, että henkilö on fyysisesti kykeneväinen sukeltamaan. Esim. sydänvika, astma ja diabetes ovat Australiassa hylkäyksen peruste. Thaimaassa ketään tuskin kiinnostaisi... Sukeltaessa pitää tasata paine korvista ja meidän booking agent sanoi, että jos flunssaan liittyy korvakipuja ja lääkäri huomaa siellä tulehduksen, voi sukeltaminen jäädä ainakin vähäksi aikaa. No, Pauliinan korvat on olleet lukossa ja todella kipeät päivän verran. Pelättiin, ettei Pauliina saa dive medicalia kipeiden korvien takia. Lääkäri teki sitten kaiken maailman hengitystestejä ja tutki korvatkin, eikä mitään outoa näkynyt. Nyt on luvat kourassa, eli mikään ei enää estä sukeltamista!
Huomenna sunnuntaina lähdetään purjehtimaan. Yksi Queenslandin tärkeimmistä nähtävyyksistä on Whitsundays-saaret, 74 saaren ryhmä, jossa sijaitsee myös 'maailman paras työpaikka', paratiisisaari Hayman Islandin ”talonmies”. Meinattiin ensin mennä yöksi Hayman Islandille, sviitti rapeat 4200 dollaria, mutta 9 reiän golfkenttä on ihan liian pieni meidän makuumme, joten mentiin Beach Hostelliin 8 hengen dormiin, 27 dollaria.
Meidän laivan nimi on S.V. Whitehaven, joka on vanhanaikainen puualus. Meitä on yhteensä 24 henkeä + kolmen hengen miehistö. Tarkoituksena on kierrellä saaria, snorklata reefillä ja chillata. Ollaan laivalla kaksi yötä, eli tiistaina tullaan takaisin Airlie Beachille ja seuraavana päivänä alkaakin jo sukelluskurssi. Rahat hupenee hyvää vauhtia, on tullut tehtyä sen verran paljon kaikkea kivaa. Töiden etsiminen alkaa heti sukelluskurssin jälkeen, mutta nyt nautitaan vielä vapaudesta!
Seuraavana päivänä alettiin metsästämään open water diving coursea. Halutaan hankkia sukellusluvat täältä, niin sitten voi sukeltaa as a certified diver tämän jälkeen. Valittiin 3 päivän kurssi, mikä sisältää teorian opiskelun, poolissa harjoittelun ja 4 open water -sukellusta. Hinta 580 dollaria, eli aika paljon. Halvemmalla kurssin olisi saanut Cairnsista, mutta siellä vedetään kuulemma aika pitkälti 'turisti sisään ja turisti ulos' -meiningillä. Vaikka Magillakin kurssi olisi sopinut paremmin budjettiin (335 AUD), se ei kuitenkaan sopinut aikatauluun.
Kaikki sukeltajat tarvitsevat 'dive medicalin', eli lääkärintodistuksen, missä sanotaan, että henkilö on fyysisesti kykeneväinen sukeltamaan. Esim. sydänvika, astma ja diabetes ovat Australiassa hylkäyksen peruste. Thaimaassa ketään tuskin kiinnostaisi... Sukeltaessa pitää tasata paine korvista ja meidän booking agent sanoi, että jos flunssaan liittyy korvakipuja ja lääkäri huomaa siellä tulehduksen, voi sukeltaminen jäädä ainakin vähäksi aikaa. No, Pauliinan korvat on olleet lukossa ja todella kipeät päivän verran. Pelättiin, ettei Pauliina saa dive medicalia kipeiden korvien takia. Lääkäri teki sitten kaiken maailman hengitystestejä ja tutki korvatkin, eikä mitään outoa näkynyt. Nyt on luvat kourassa, eli mikään ei enää estä sukeltamista!
Huomenna sunnuntaina lähdetään purjehtimaan. Yksi Queenslandin tärkeimmistä nähtävyyksistä on Whitsundays-saaret, 74 saaren ryhmä, jossa sijaitsee myös 'maailman paras työpaikka', paratiisisaari Hayman Islandin ”talonmies”. Meinattiin ensin mennä yöksi Hayman Islandille, sviitti rapeat 4200 dollaria, mutta 9 reiän golfkenttä on ihan liian pieni meidän makuumme, joten mentiin Beach Hostelliin 8 hengen dormiin, 27 dollaria.
Meidän laivan nimi on S.V. Whitehaven, joka on vanhanaikainen puualus. Meitä on yhteensä 24 henkeä + kolmen hengen miehistö. Tarkoituksena on kierrellä saaria, snorklata reefillä ja chillata. Ollaan laivalla kaksi yötä, eli tiistaina tullaan takaisin Airlie Beachille ja seuraavana päivänä alkaakin jo sukelluskurssi. Rahat hupenee hyvää vauhtia, on tullut tehtyä sen verran paljon kaikkea kivaa. Töiden etsiminen alkaa heti sukelluskurssin jälkeen, mutta nyt nautitaan vielä vapaudesta!
torstai 9. heinäkuuta 2009
Magnetic island
Magnetic Island ”Magi” on kaunis paratiisisaari. Se sijaitsee 20 minuutin lauttamatkan päässä Townsvillestä pohjoiseen. Saarella asuu noin 2500 ihmistä ja se on suosittu lomakohde paikallisten keskuudessa. Saari on kuuluisa monista eläimistään, joihin törmää saarella päivittäin, noin 20 heikkarannastaan sekä lukuisista laivanhylyistä, jotka ovat suosittuja sukellus kohteita. Useilla rannoilla on pieniä koralliriuttoja, jotka kuhisevat elämää, joten saari tarjoaa uskomattomat snorklaus mahdollisuudet.
Törmäsimme Townvillessa kolmeen travelleriin, Konradiin ja Johanniin Ranskasta sekä Jesperiin Saksasta. Päätettiin lahteä porukalla Magille ja vuokrata sieltä auto. Ensimmäisenä päivänä ajettiin saari autolla ympäri ja törmättiin muunmuassa koaloihin, rock wallabyihin, opossumeihin, sekä lukuisiin lintuihin. Käytiin snorklaamassa Florence Bayssä, jota sanotaan saaren parhaaksi snorklaus paikaksi. Viidentoista minuutin snorklauksen tulos oli: 50 – 70 kalaa, 20 erilajia, lukemattomia koralleja ja simpukoita, kristallinkirkasta vettä ja kaikki tämä vain 20 metriä rannasta. Suosittelen! Löydettiin myös laivanhylky Picnic Baystä.
Seuraavana päivänä lähdettiin kalastamaan paikallisen kalastajan Cliffin kanssa. Kierrettiin saari veneellä ympäri. Nähtiin monia merikilpikonnia ja pari isoa haukkaa. Käytiin Five Beach Bayssä, joka oli laskuveden jäljiltä koskematon. Ajettiin venettä vuorotellen. Kaikki muut saivat kaloja paitsi Johann, Jesper sai kuolettavan myrkyllisen Stonefishin, joka oli aivan helvetin ruma. Myös Pauliina sai elämänsä ensimmäisen kalan. Illalla kun tultiin takaisin Nelly Bayhin olivat aallot miehen mittaisia, kai sitä voi kutsua myrskyksi. Selvittiin kuitenkin ehjin nahoin kotisatamaan. Neljä yötä saarella meni aivan liian nopeasti ja hauskaa oli. Nyt lähdetään Pauliinan kanssa etelään kohti Airlie Beachia, Johann jäi Townsvilleen ja Konrad ja Jesper lähtivät pohjoiseen kohti Cairnsia. Ehkä törmäämme heihin vielä uudestaan. Kuka tietää?
Törmäsimme Townvillessa kolmeen travelleriin, Konradiin ja Johanniin Ranskasta sekä Jesperiin Saksasta. Päätettiin lahteä porukalla Magille ja vuokrata sieltä auto. Ensimmäisenä päivänä ajettiin saari autolla ympäri ja törmättiin muunmuassa koaloihin, rock wallabyihin, opossumeihin, sekä lukuisiin lintuihin. Käytiin snorklaamassa Florence Bayssä, jota sanotaan saaren parhaaksi snorklaus paikaksi. Viidentoista minuutin snorklauksen tulos oli: 50 – 70 kalaa, 20 erilajia, lukemattomia koralleja ja simpukoita, kristallinkirkasta vettä ja kaikki tämä vain 20 metriä rannasta. Suosittelen! Löydettiin myös laivanhylky Picnic Baystä.
Seuraavana päivänä lähdettiin kalastamaan paikallisen kalastajan Cliffin kanssa. Kierrettiin saari veneellä ympäri. Nähtiin monia merikilpikonnia ja pari isoa haukkaa. Käytiin Five Beach Bayssä, joka oli laskuveden jäljiltä koskematon. Ajettiin venettä vuorotellen. Kaikki muut saivat kaloja paitsi Johann, Jesper sai kuolettavan myrkyllisen Stonefishin, joka oli aivan helvetin ruma. Myös Pauliina sai elämänsä ensimmäisen kalan. Illalla kun tultiin takaisin Nelly Bayhin olivat aallot miehen mittaisia, kai sitä voi kutsua myrskyksi. Selvittiin kuitenkin ehjin nahoin kotisatamaan. Neljä yötä saarella meni aivan liian nopeasti ja hauskaa oli. Nyt lähdetään Pauliinan kanssa etelään kohti Airlie Beachia, Johann jäi Townsvilleen ja Konrad ja Jesper lähtivät pohjoiseen kohti Cairnsia. Ehkä törmäämme heihin vielä uudestaan. Kuka tietää?
Townsville 2-5.7
Kun oltiin lähdössä Townsvilleen ja kerrottiin Mission Beachilla ihmisille, että aiotaan olla kolme yötä siellä, kaikki ihmetteli miksi mennään niin pitkäksi aikaa. Niiden mielestä Townsvillessa ei ole mitään, muka tuppukylä. Täällä on kuitenkin vaikka mitä, kolme yötä ja päivää ei ole tarpeeksi pitkä aika nähdä kaikkea.
Ensimmäisenä päivänä käytiin shoppailemassa paikallisessa kauppakeskuksessa ja riipastiin iloiset gooni-kännit illalla. Huonekavereiden kanssa käytiin Cri-nimisessä baarissa ja raahauduttiin yöllä pöhnässä himaan. Townsvillessa on muuten nyt muutama tuhat amerikkalaista solttua, ne on harjoittelemassa Australian armeijan kanssa jotain sotajuttuja. Nyt on siis hyvä olla nainen Townsvillessa, silmänruokaa silmänkantamattomiin!
Toisena päivänä käytiin maailman suurimmassa koralliakvaariossa. Ne oli raahannut Great Barrier Reefilta koralleja, kaloja, haikaloja ja kilpikonnia isoon vesitankkiin. Ihan kun olisi ollut sukeltamassa reefilla. Mehän ei sitä olla vielä tehty, saatiin hieman esimakua tulevasta. Iltapäivällä kiivettiin Castle Hillille, mikä on kukkula keskellä Townsvillea. Nousu oli 1,3 kilometriä ja reisilihakset huusi apua ylämäen jälkeen. Näköala kuitenkin oli 100% kärsimyksen arvoista, parhaat näkymät niistä kolmesta vuoresta, joille ollaan kiivetty. Magnetic Island näkyi myös kukkulalta, sinne mennään sunnuntaina.
Kolmantena päivänä käveltiin Strand läpi. Townsvillen keskustassa ei ole uimarantaa, joten Strand on tavallaan korvaava auringonotto- ja chillauspaikka. Pari vuotta sitten tehty remontti on maksanut kuulemma 50 miljoonaa dollaria... Illalla mentiin aitoon australialaiseen rugby league -otteluun. Liput maksoi opiskelija-alella 13 dollaria, eli noin 8 euroa. Ottelu oli Toyota Cowboys (Townsville) vs. Sharks (Sydney). Oma joukkue tietysti voitti, taisi olla parinkymmenen pisteen ero.
Townsville on siis todistanut arvonsa. Onneksi tultiin pidemmäksi kuin yhdeksi yöksi. Nyt Magnetic Islandille!
Ensimmäisenä päivänä käytiin shoppailemassa paikallisessa kauppakeskuksessa ja riipastiin iloiset gooni-kännit illalla. Huonekavereiden kanssa käytiin Cri-nimisessä baarissa ja raahauduttiin yöllä pöhnässä himaan. Townsvillessa on muuten nyt muutama tuhat amerikkalaista solttua, ne on harjoittelemassa Australian armeijan kanssa jotain sotajuttuja. Nyt on siis hyvä olla nainen Townsvillessa, silmänruokaa silmänkantamattomiin!
Toisena päivänä käytiin maailman suurimmassa koralliakvaariossa. Ne oli raahannut Great Barrier Reefilta koralleja, kaloja, haikaloja ja kilpikonnia isoon vesitankkiin. Ihan kun olisi ollut sukeltamassa reefilla. Mehän ei sitä olla vielä tehty, saatiin hieman esimakua tulevasta. Iltapäivällä kiivettiin Castle Hillille, mikä on kukkula keskellä Townsvillea. Nousu oli 1,3 kilometriä ja reisilihakset huusi apua ylämäen jälkeen. Näköala kuitenkin oli 100% kärsimyksen arvoista, parhaat näkymät niistä kolmesta vuoresta, joille ollaan kiivetty. Magnetic Island näkyi myös kukkulalta, sinne mennään sunnuntaina.
Kolmantena päivänä käveltiin Strand läpi. Townsvillen keskustassa ei ole uimarantaa, joten Strand on tavallaan korvaava auringonotto- ja chillauspaikka. Pari vuotta sitten tehty remontti on maksanut kuulemma 50 miljoonaa dollaria... Illalla mentiin aitoon australialaiseen rugby league -otteluun. Liput maksoi opiskelija-alella 13 dollaria, eli noin 8 euroa. Ottelu oli Toyota Cowboys (Townsville) vs. Sharks (Sydney). Oma joukkue tietysti voitti, taisi olla parinkymmenen pisteen ero.
Townsville on siis todistanut arvonsa. Onneksi tultiin pidemmäksi kuin yhdeksi yöksi. Nyt Magnetic Islandille!
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Mission Beach 25.6 – 2.7.2009
Viikko Mission Beachilla meni todella nopeasti. Täällä tutustui helpommin ihmisiin kuin Cairnsissa. Johtuu varmaan siitä, ettei täällä ole hektistä suurkaupungin elämänrytmiä.
Viikossa ehdittiin tehdä kaikenlaista. Käytiin paikallisissa kotibileissä, melottiin 12 kilometriä pitkä Tully-joki alas. Mentiin veneellä Drunken islandille. Tehtiin rannalle illalla iso bonfire! Kiivettiin 250 metriä korkealle Mount Kootaloolle (toim. huom. huomattavasti matalampi kuin edellinen vuori). Käytiin snorklaamassa kaloja ja koralleja. Grillattiin kengurupihvejä. Oli muuten törkeän hyvää ja vain 8.5 EUR kilo. Varattiin kahden päivän ja kahden yön purjehdus retki vanhalla puualuksella. Seuraavaksi nenä kohti Townsvilleä ja paikallisia Rugby otteluita!
Nyt ollaan oltu kuukausi reissussa ja eikä ole vielä tarvinnut päivääkään töitä tehdä!
PS. Muistakaa te siellä nauttia suomen kesästä ja järvistä, suodatin kahvista, ruisleivästä, salmiakkikossusta, äidin tekemästä perunamuusista ja lihapullista. Niitä kun ei täällä ole saatavissa.
Arvostakaa myös kahvinkaitintä, juustohöylää ja astiakaappia. =D
- Timo & Papu Down Under
Viikossa ehdittiin tehdä kaikenlaista. Käytiin paikallisissa kotibileissä, melottiin 12 kilometriä pitkä Tully-joki alas. Mentiin veneellä Drunken islandille. Tehtiin rannalle illalla iso bonfire! Kiivettiin 250 metriä korkealle Mount Kootaloolle (toim. huom. huomattavasti matalampi kuin edellinen vuori). Käytiin snorklaamassa kaloja ja koralleja. Grillattiin kengurupihvejä. Oli muuten törkeän hyvää ja vain 8.5 EUR kilo. Varattiin kahden päivän ja kahden yön purjehdus retki vanhalla puualuksella. Seuraavaksi nenä kohti Townsvilleä ja paikallisia Rugby otteluita!
Nyt ollaan oltu kuukausi reissussa ja eikä ole vielä tarvinnut päivääkään töitä tehdä!
PS. Muistakaa te siellä nauttia suomen kesästä ja järvistä, suodatin kahvista, ruisleivästä, salmiakkikossusta, äidin tekemästä perunamuusista ja lihapullista. Niitä kun ei täällä ole saatavissa.
Arvostakaa myös kahvinkaitintä, juustohöylää ja astiakaappia. =D
- Timo & Papu Down Under
tiistai 30. kesäkuuta 2009
Mission beach 25.6
Tänään saavuttiin Mission Beachille. Meitä oltiin vastassa bussipysäkillä ja saimme kyydin Scotty's Beachouselle. Scotty on rento kaveri ja antoi meille siistit t-paidat. Paikka on mahtava. Dormien keskellä on suuri uimallas jota ympäröi laaja nurmikenttä, joka puolella on palmuja, hammokkeja ja aurinkotuoleja. Taustalla soi chillout ja kaikki vain ovat - tekemättä yhtään mitään! Itse ranta on minuutin kävelymatkan päässä. Ranta on neljä kilometriä pitkä ja jatkuu molempiin suuntiin niin pitkälle kuin siltä kantaa. Rantaa sanotaan yhdeksi Australian parhaista ja se on erittäin rauhallinen. Joka puolella lojuu kookospähkinöitä.
Eilen illalla oli fire-show ja ilmaista goonia. Kenelläkään ei ollut ”devil stickejä” joten en päässyt leikkimään tulella. Shown jälkeen lähdimme porukalla Coconut baariin, jossa dj soitteli hyvää musaa. Porukka pelaili biljardia (seiskaa aussi säännöillä). Turnauksen voittaja kuittasi 200 dollarin potin. Meininki oli sen verran hyvä, että omistaja päätti pitää baaria tunnin pidempään auki kuin normaalisti. Rupateltiin paikallisten kanssa, jotka tarjoilivat bisseä ja vodkaa. Valomerkin jälkeen saatiin ilmainen kyyti takaisin Beach Houselle. Kotimatkalla laulettiin paikallisia juomalauluja.
Myöhemmin illalla yksi paikallinen tuli hostellille ja haastamaan riitaa (sama kaveri hävisi biljardissa Davelle). Laittettiin kaveri Maxin, Jasperin ja Markun avustuksella nippuun ja poliisit tulivat korjaamaan rähisijän parempaan talteen. Ei nostettu kuitenkaan syytettä. Loppuillaksi mentiin beachille samalla porukalla sekä parin norjalaisen tytön kanssa. Nyt ollaan täällä viikko ja sitten lähdetään ehkä Tullyyn poimimaan banaaneja tai jonnekin muualle.
Just Relaxing and Being Lazy!
-Scotty's Beach House, Mission Beach, Queenlands, Australia. 25.6.2009.
Eilen illalla oli fire-show ja ilmaista goonia. Kenelläkään ei ollut ”devil stickejä” joten en päässyt leikkimään tulella. Shown jälkeen lähdimme porukalla Coconut baariin, jossa dj soitteli hyvää musaa. Porukka pelaili biljardia (seiskaa aussi säännöillä). Turnauksen voittaja kuittasi 200 dollarin potin. Meininki oli sen verran hyvä, että omistaja päätti pitää baaria tunnin pidempään auki kuin normaalisti. Rupateltiin paikallisten kanssa, jotka tarjoilivat bisseä ja vodkaa. Valomerkin jälkeen saatiin ilmainen kyyti takaisin Beach Houselle. Kotimatkalla laulettiin paikallisia juomalauluja.
Myöhemmin illalla yksi paikallinen tuli hostellille ja haastamaan riitaa (sama kaveri hävisi biljardissa Davelle). Laittettiin kaveri Maxin, Jasperin ja Markun avustuksella nippuun ja poliisit tulivat korjaamaan rähisijän parempaan talteen. Ei nostettu kuitenkaan syytettä. Loppuillaksi mentiin beachille samalla porukalla sekä parin norjalaisen tytön kanssa. Nyt ollaan täällä viikko ja sitten lähdetään ehkä Tullyyn poimimaan banaaneja tai jonnekin muualle.
Just Relaxing and Being Lazy!
-Scotty's Beach House, Mission Beach, Queenlands, Australia. 25.6.2009.
Goodbye Cairns 24.6.2009
Huomenna jätämme hyvästit polkupyörillemme, kymmenen dollarin ”meal dealeille” (pihvi, olut ja jälkiruoka) Great value! Jätämme myös hyvästit tiistain riipaisuille, jossa saa viisi normi juomaa kymmenellä dollarilla, ilmaisille hostelli illallisille, 12 dollarin dormi majoituksille, torstain ilmaisille kuohuviineille, 40 dollarin DC-kengille ja loputtomalle backpacker örvellykselle. Cairns on hyvä shoppailu kaupunki, jossa on yöelämää viikon jokaisena iltana.
Lähdemme etelään kohti rauhallisempaa Mission Beachia, seillä oli eilen + 25. Ranta on neljä kilometriä pitkä. Mission beachilla on vain yksi automaatti, joten mistään suurkaupungista ei ole kysymys. Kaikki muut menevät kohti pohjoista, koska siellä on lämpimämpää.
Lähdemme etelään kohti rauhallisempaa Mission Beachia, seillä oli eilen + 25. Ranta on neljä kilometriä pitkä. Mission beachilla on vain yksi automaatti, joten mistään suurkaupungista ei ole kysymys. Kaikki muut menevät kohti pohjoista, koska siellä on lämpimämpää.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Skydive-fiilistely
Hypättiin tänään lentokoneesta, laskuvarjojen kanssa tietenkin. Hyppy suoritettiin 14000:sta jalasta, joka vastaa noin 4,2 kilometriä. Taivas oli täysin pilvetön ja aurinko paistoi, joten ilma oli ihanteellinen painovoiman haastamiseen Aluksi oli nopea turvallisuuskoulutus, jossa käytiin läpi eri asennot, joissa hyppääjän piti olla hypyn eri vaiheisessa. Tämän jälkeen bussimatka lentokentälle, osaa purukasta alkoi jännittää. Eikä läppä pahemmin lentänyt. Mihin tässä nyt ollaan ryhtymässä?
Kun olimme päässeet koneeseen rupesi tekno pauhaamaan ja kone nousemaan kohti yläilmoja. Penkkien puutteesta ja nousukulman jyrkkyydestä johtuen oli vaikea olla valumatta kohti avonaista oviaukkoa koneen noustessa. Kymmenen minuutin kuluttua hyppykorkeus oli saavutettu. Osa hyppääjistä vaikutti kalpeilta ja pelokkailta. Onneksi koneesta ei ollut muuta poistumisreittiä, kuin avonainen oviaukko. Lopulta koitti se hetki, jossa sisu punnittiin, hyppy tuntemattomaan. Olimme tässä vaiheessa niin korkealla etteivät aivot edes tiedostaneet pudotuksen korkeutta tai hengenvaarallisuutta. Lisäksi hypynohjaaja oli vielä takana työntämässä hyppääjiä ulos ovesta. Ja sitten mentiin!
Vapaapudotus tuntui kestävän loputtomasti, vaikka oikeaasti se kesti vain kuusikymmentä sekuntia. Ne tuntuivat kuitenkin pitkiltä. Tuuli suhisi korvissa ja adrenaliini kohisi suonissa. Painottomuutta ei tuntenut, tunsi vain viiman iholla ja suuren nopeuden jolla pudottin alaspäin. Aivot tosin koittivat itsepintaisesti pitää kiinni ajatuksesta että tässä sitä vaan leijutaan ilmassa. Kaikki päättyi hyvin, alas päästiin ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia. Must-do jokaiselle, joka tykkää adrenaliinista!!!
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Random-kuvia Australiasta
Enemman kuvia loytyy Facebookista, blogger ei suostu lataamaan kun 5 kuvaa per teksti.
Back in Cairns
Back in Cairns. Sademetsästä palattuamme tultiin takaisin samaan backpackers-hostelliin, mistä reissu aloitettiin. Cairns City Backpackers, erittäin laid-back meininki. No worries, as they say ja just relax! Täällä ei tosiaan kannata ottaa pulttia pienistä (vaikka Pauliina tekeekin sitä pari kertaa päivässä). Ihan eri elämäntapa ja rennompi ote kaikkeen kuin Suomessa. Paikalliset ei varmaan edes tunne sanaa ”stressi”.
Backpackerin elämä on ihan pikkuisen erilaista. Stressata ei, mutta koko ajan takaraivossa hakkaa ajatus siitä, että kuinkakohan paljon toikin vaate maksoi. Koko ajan pohtii siis, miten selvitä halvemmalla. Ei kai sitä kukaan täällä halua töitä tehdä, nyt ollaan kuitenkin paratiisissa ja mikä tärkeimpää, lomalla!
Nyt ollaan maksettu majoituksesta 4 hengen huoneessa $19 per naama, per päivä. Se sisältää päivällisen. Löydettiin kuitenkin majatalo, jossa kahden hengen private-room maksaa $160 viikoksi, eli $13 ja risat per yö. Siellä on tosiaan hieman yksityisyyttä, kun 4 hengen huoneessa joutuu iltaisin varomaan, ettei vahingossakaan häiritse ketään, joka on päättänyt mennä nukkumaan aikaisin. Tosi monet asukeista ovat aktiivimatkailijoita, ja välillä ihmisten pitää herätä aikaisin, joten nukkumaanmenoaika voi olla jo klo 20.
Käytiin just varaamassa skydiving+bungy+white water rafting -combo. Se meinaa pakettia, johon kuuluu kolmena eri päivänä noi aktiviteetit ja hinta on paketoitu, vajaa $500. Huolestuineille (lue:äideille) tiedoksi, että skydiving on tosiaan laskuvarjohyppy, mutta ei hätää, Sigis ja Sampsa on jo tehneet sen ja ne on vielä elossa ;) Skydiving on huomenna, tiistaina. Bungy ja rafting on sitten loppuviikosta. Hyvä saada toi laskuvarjohyppy pois alta, Pauliina on ainakin ihan paniikissa siitä jo nyt.
Jos me halutaan kirjottaa vaan toisen ajatuksia, niin siinä tapauksessa tehdään näin:
Pauliina: on hirveä ikävä perhettä ja tyttöjä. Saatiin paikalliset sim-kortit, ja parin tekstarin jälkeen koti-ikävä iski. Eka viikko on ollut helppo, kun kontaktit ulkomaailmaan on jäänyt pariin ”oletteko päässeet perille?” -tekstiviestiin ja kommunikaatio on rajoittunut Timon ja backpackereiden jauhamisiin. Sain kaikilta tytöiltä vastaukset mun tekstarifiilistelyyn: ”Nyt on sim-kortti, tähän voi tekstaa!” Ja heti aloin muistella millasta se on vaan hengailla jonkun kämpillä ja kenties ottaa hieman häppää. Ikävä siis on, kaikkia! Mitäs sitte ku ollaan oltu täällä 4kk, sit on todella ikävä... En ajattele sitä vielä, fuck. Yks tyttö, joka tavattiin, mainitsi siitä, että sillä oli viikon verran koti-ikävä ja sit se meni ohi. Toivottavasti tää ei kestä niin kauan. Minä <3 te, kyl te tiedätte.
Backpackerin elämä on ihan pikkuisen erilaista. Stressata ei, mutta koko ajan takaraivossa hakkaa ajatus siitä, että kuinkakohan paljon toikin vaate maksoi. Koko ajan pohtii siis, miten selvitä halvemmalla. Ei kai sitä kukaan täällä halua töitä tehdä, nyt ollaan kuitenkin paratiisissa ja mikä tärkeimpää, lomalla!
Nyt ollaan maksettu majoituksesta 4 hengen huoneessa $19 per naama, per päivä. Se sisältää päivällisen. Löydettiin kuitenkin majatalo, jossa kahden hengen private-room maksaa $160 viikoksi, eli $13 ja risat per yö. Siellä on tosiaan hieman yksityisyyttä, kun 4 hengen huoneessa joutuu iltaisin varomaan, ettei vahingossakaan häiritse ketään, joka on päättänyt mennä nukkumaan aikaisin. Tosi monet asukeista ovat aktiivimatkailijoita, ja välillä ihmisten pitää herätä aikaisin, joten nukkumaanmenoaika voi olla jo klo 20.
Käytiin just varaamassa skydiving+bungy+white water rafting -combo. Se meinaa pakettia, johon kuuluu kolmena eri päivänä noi aktiviteetit ja hinta on paketoitu, vajaa $500. Huolestuineille (lue:äideille) tiedoksi, että skydiving on tosiaan laskuvarjohyppy, mutta ei hätää, Sigis ja Sampsa on jo tehneet sen ja ne on vielä elossa ;) Skydiving on huomenna, tiistaina. Bungy ja rafting on sitten loppuviikosta. Hyvä saada toi laskuvarjohyppy pois alta, Pauliina on ainakin ihan paniikissa siitä jo nyt.
Jos me halutaan kirjottaa vaan toisen ajatuksia, niin siinä tapauksessa tehdään näin:
Pauliina: on hirveä ikävä perhettä ja tyttöjä. Saatiin paikalliset sim-kortit, ja parin tekstarin jälkeen koti-ikävä iski. Eka viikko on ollut helppo, kun kontaktit ulkomaailmaan on jäänyt pariin ”oletteko päässeet perille?” -tekstiviestiin ja kommunikaatio on rajoittunut Timon ja backpackereiden jauhamisiin. Sain kaikilta tytöiltä vastaukset mun tekstarifiilistelyyn: ”Nyt on sim-kortti, tähän voi tekstaa!” Ja heti aloin muistella millasta se on vaan hengailla jonkun kämpillä ja kenties ottaa hieman häppää. Ikävä siis on, kaikkia! Mitäs sitte ku ollaan oltu täällä 4kk, sit on todella ikävä... En ajattele sitä vielä, fuck. Yks tyttö, joka tavattiin, mainitsi siitä, että sillä oli viikon verran koti-ikävä ja sit se meni ohi. Toivottavasti tää ei kestä niin kauan. Minä <3 te, kyl te tiedätte.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Cape Tribulation
Nyt ollaan oltu viikko Australiassa. Ollaan eletty säästäväisesti, päiväbuhdjetti on ollut noin 35 – 40 dollaria eli 21 – 24 euroa. Sisältäen liikkumisen, eli suurimmaksi osaksi ollaan kävelty paikasta toiseen, majoituksen 4-6 hengen huoneissa, ruoan (joka on kuulunut majoitukseen/kokkailtu itse), sekä juomat. Baarissa olut on halpaa, jugi eli reilu litra olutta maksaa 9,5 dollaria eli 5,7 euroa. Goomi viiniä (noin neljä litraa) maksaa noin 12 – 20 dollaria eli 7 – 12 euroa. Eli kohtuullisen halpaa täällä on verrattuna Suomen hintoihin.
Ollaan vietetty viimeiset 5 päivää sademetsässä. Eilen tultiin takas Cairnsiin ja on kyllä ikävä sademetsään. Paikan nimi oli Cape Tribulation, parin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista. Viimeinen McDonalds nähtiin Port Douglasin kohdalla, eli oltiin siis todellakin keskellä ei mitään. Oli siellä sähköä, juu, mutta siihen se aika pitkälti jäi. Ensimmäinen juttu, mihin oikeesti kiinnitti huomion, kun saavuttiin meidän Beach Houselle, oli helvetinmoinen hämähäkki (noin nyrkin kokoinen) fiilistelemässä sen verkolla. Verkko oli rakennettu bungalowin räystäästä seinään, eli kuumotti aika lailla kun ekan kerran käveli siitä alta. Ei ollut muuten viimeinen hämis, mikä sillä reissulla nähtiin. Mut pian huomasi, et ne vaan jumittelee siinä, eikä tosiaan oo mitään hulluja hämähäkkejä, jotka hyppii niskaan ja kiusaa. Eli mahdollisesti toinen meistä saattoi päästä eroon hämähäkkipelostaan, ainakin osittain... Etteköhän tiedä kummasta on kyse ;)
Rannalla on tullut oltua melkein joka päivä. Täällä rannat ei ole ihan samanlaisia kuin Suomen Yyterissä, pisimmän pituudesta paikalliset sanoo, että sen kävelee päästä päähän 1,5 päivässä. Niin ja pitää muistaa varoa krokotiileja kaikkialla, missä on vetta (no ehkä ei kylppärissä). Mutta mitäs me pienistä. Hiekka on todella hienoa, melkein meni kamera uudestaan paskaksi, koska se päästelee ”mun linssissä on hiekkaa” -ääniä. Taivas on ollut pilvetön ja aurinko todella polttava. Pauliina rupeaa muistuttamaan ihonvärintä puolesta neekeriä, koska tuli oltua rannalla monta tuntia päivässä, eikä pilvet ole pahemmin häirinneet.
Käytiin Capen reissulla elämämme ekalla hikingilla. Se olikin sitten ”difficult, steep walk”, mikä se todellakin oli! Esitteen mukaan kävelyssä menee 6-7h ja sen kävelemiseksi pitää olla ”moderate fitness”. Pohkeet oli kipeät vielä kaksi päivää hikingin jälkeen! Mutta oli se kiipeäminen sen arvoista, päästiin lopulta Mount Sorrow'n huipulle, ja fiilis oli sen mukainen. Alamäkeä ei voi kuvailla helpoksi, se oli melkeinpä jopa rankempi jaloille kun ylämäki. Voittajafiilis siitä kuitenkin tuli!
Mount Sorrow:
- 3 huippua, kiivettiin keskimmäiselle
- Korkeus 650 metriä
- Reitin pituus 3,5 kilometriä
- Kesto 5h (koska me ollaan niin fitness!)
Kiitos Henkalle retkeilykengistä. Muuten ollaan hengailtu rannalla ja sademetsässä. Siisti paikka tää Cape Tribulation. Suosittelemme, 5 tähteä paputimo-asteikolla! Mutta varokaa iilimatoja, suomalainen Off-spray on toimiva matkakumppani.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Rantapäivä
Tänään oli ensimmäinen kokonainen päivä Cairnsissa. Elistä ei voida laskea, koska lento väsymyksen takia tuli nukuttua 18 tuntia. Aamulla täysyi vaihtaa huonetta, jossa jonne jäivät vielä kaksi japanilaista ja ykis kanadalainen ja yksi espanjalainen. Tämän jälkeen oli tarkoitus suunnata rannalle. Matkalla oli kuitenkin monta monta mielenkiintoista kauppaa ja matkatoimistoa. Seuraava kohde on viiden päivän sadematsä safari. Lopulta ranta häämötti horisontissa, joten ei muuta suojakerroin kolkytä iholle ja aurinkoon. Palovammoilta vältyttiin ainakin tänään vaikka aurinko onkin ärhäkkä. Muistakaa rasvata myös jalkapohjat ;) Joka puolella on kaupungin ylläpitämiä grillejä joissa saa grillata omita syötäviä ilmaiseksi, joten te pikku takkutukat siellä koto pohjolassa muistakaa ottaa omat grillattavat mukaan. Tai sitten voi poiketa huokeissa ravintoloissa joissa saa pihivn ja bissen n kuudella eurolla. Hostellilla pulahdimme päivän päätteeksi vielä uima-altaassa. Ja nyt nenä kohti yöelämää. Ohessa muutama kuva tämän päivän seikkauluista.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Cairnsin lentokentällä
Nyt on sitten lennetty noin 19 000 kilometriä maapallon toiselle puolelle. Ilmakuopat tuntuu vielä pitkään Pauliinan häntäluussa. Muuten mennyt ihan mukavasti, paitsi meistä epäilyttävämpi joutui tarkastukseen epäiltynä ilmeisesti räjähteiden salakuljetuksesta. Onneksi eivät löytäneet mitään =D Nyt rupeaa jännittämään, koska yritetään viedä maahan tullattavia tuotteita, kuten lääkkeitä, ruokaa ja simpukoita.Viranomaiset ei myöskään tunnu kovin vakuuttuneilta siitä, että ollaan täysin terveitä, jouduttiin jonkinlaiseen sikainfluenssaskannaukseen, eli viranomaiset kuvasivat kaikki maahantulijat hassulla kameralla, minkä pitäisi ilmeisesti paljastaa kaikki basillit sun muut virukset.
Brisbane airport over and out!
Cairns. Aijai. Siinä vaiheessa kun lentokone osui maahan ja neljäs kapteeni oli tehnyt onnistuneen laskeutumisen, alkoi aivan tajuton kuumotus. Tänne ollaan lennetty noin 20 000 km ja tätä ollaan vuoden verran venattu. Pian pääsee pussaamaan Australian maaperää (Brisbanea ei laskettu, koska ne ei päästäny meitä lentokentältä pois). ”Outside is 29 degrees and sunny” sanoi kapteeni. Heti lentsikan ikkunasta näkyi kasapäin palmuja ja ulkona oli selkeästi lämmin.
Okei, päästiin lentsikasta ulos ja käveltiin passintarkastukseen. Annettiin viranomaiselle meidän täyttämät terveyslomakkeet ja kuuluu huuto ”we have two yes's!”. Seuraavaksi meidät ohjattiinkin terveystarkastukseen, missä selvitettiin, onko meillä sikainfluenssaa vai ei (ihan kun se hieno skannauskamera ei olis huomannut meidän pöpöjä...). Siinä istuttiin ja vastailtiin kysymyksiin siitä, että ollaanko käyty justiinsa Meksikossa tai oltu kontaktissa sellaisen kanssa, joka on. No eipä olla oltu. Eli puhtaat paperit ja rinkkoja etsimään. Kaikki muut samassa lentsikassa olleet oli jo päässeet lentokentältä pois ja meidän rinkkoja ei näkynyt missään. Vähän aikaa niitä etsittiin ja naureskeltiin, ettei voi olla totta, mutta rinkat löytyi hihnan väärästä päästä, juuri siitä kohdasta minne meillä ei ollut näköyhteyttä. Eli perille tulivat. Seuraavaksi tulliin, siellä oli vitsikäs aussi-mies, joka kyseli kaikenlaista, kuten että onko meillä poronlihaa mukanamme. Kyllä ne jonkin aikaa katteli Timon rinkan läpivalaisukuvaa, mut päästivät meidät sitten lähtemään. Kaikki hyvin, päästiin Australiaan!
Brisbane airport over and out!
Cairns. Aijai. Siinä vaiheessa kun lentokone osui maahan ja neljäs kapteeni oli tehnyt onnistuneen laskeutumisen, alkoi aivan tajuton kuumotus. Tänne ollaan lennetty noin 20 000 km ja tätä ollaan vuoden verran venattu. Pian pääsee pussaamaan Australian maaperää (Brisbanea ei laskettu, koska ne ei päästäny meitä lentokentältä pois). ”Outside is 29 degrees and sunny” sanoi kapteeni. Heti lentsikan ikkunasta näkyi kasapäin palmuja ja ulkona oli selkeästi lämmin.
Okei, päästiin lentsikasta ulos ja käveltiin passintarkastukseen. Annettiin viranomaiselle meidän täyttämät terveyslomakkeet ja kuuluu huuto ”we have two yes's!”. Seuraavaksi meidät ohjattiinkin terveystarkastukseen, missä selvitettiin, onko meillä sikainfluenssaa vai ei (ihan kun se hieno skannauskamera ei olis huomannut meidän pöpöjä...). Siinä istuttiin ja vastailtiin kysymyksiin siitä, että ollaanko käyty justiinsa Meksikossa tai oltu kontaktissa sellaisen kanssa, joka on. No eipä olla oltu. Eli puhtaat paperit ja rinkkoja etsimään. Kaikki muut samassa lentsikassa olleet oli jo päässeet lentokentältä pois ja meidän rinkkoja ei näkynyt missään. Vähän aikaa niitä etsittiin ja naureskeltiin, ettei voi olla totta, mutta rinkat löytyi hihnan väärästä päästä, juuri siitä kohdasta minne meillä ei ollut näköyhteyttä. Eli perille tulivat. Seuraavaksi tulliin, siellä oli vitsikäs aussi-mies, joka kyseli kaikenlaista, kuten että onko meillä poronlihaa mukanamme. Kyllä ne jonkin aikaa katteli Timon rinkan läpivalaisukuvaa, mut päästivät meidät sitten lähtemään. Kaikki hyvin, päästiin Australiaan!
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Lentomatka HEL-LHR-HKG-BNE-CNS
Lentomatka Helsinki-Vantaan lentokentältä meni mukavasti. Toinen matkalaisista ei voinut flunssan takia juoda alkoholia (tai olisihan se voinut, mutta päätti olla juomatta), niin toisen piti uhrautua juomalla ilmaiset päiväkännit. Tästä voi arvailla kumpi oli kumpi... Lähtö oli siis klo 19.30 Helsingistä ja Lontoossa oltiin muutaman tunnin päästä.
Siitä alkoi 12+ tunnin lentomatka Hong Kongiin, mikä meni yllättävän kivuttomasti. Ruoka tarjoiltiin heti koneeseen päästyämme ja sitten unta palloon. Kai sitä tuli 8 tuntia nukuttua, vaikkakin tietysti katkonaista unta. Parempi kuitenkin kuin ei mitään.
Cathay Pacific'n lentoemot oli tosi mukavia, toivat korvatulppia ja alkoholia silloin kun tarvittiin (nämä jaettiin tasapuolisesti: toinen joi alkoholit, toinen käytti korvatulpat). Lentoemoilla ja osalla matkustajista oli hengityssuojaimet, mikä oli semi kuumottavaa. Hengityssuojaimilla varustettujen ihmisten peruskäyttäytymiseen kuului pieni köhiminen, käden pitäminen suojaimen päällä (ihan kuin se lähtisi siitä itsestään karkuun) ja otsansa kokeileminen kuumeen varalta. Cathayn tarjoamiin varusteisiin kuului tietysti ehdat lentosukat, mitkä puristi parhaasta paikasta. Tuntui kuin veri ei olisi kiertänyt säärtä alemmas. Kai se oli tarkoitus...(?)
Koska ollaan erityisen tärkeitä matkustajia (lue: "vip" tai "suomalainen sikaturisti"), meitä oltiin Hong Kongin päässä vastassa nimikyltin kanssa. Kyse ei kuitenkaan ollut tulevasta putkareissusta, vaan selvisi, että joku check in -apulainen oli ryssinyt jotain meidän passien kanssa. Mentiin sitten uudestaan check iniin ja kaikki oli sen jälkeen ok.
8+ tunnin lento Honkkarista Cairnsiin lähtee puolenyön maissa. Kello on nyt 19.50 paikallista, 14.50 Suomen aikaa. Eli aika sekaisin tässä ollaan. Aamiaistakin saatiin koneessa kahdelta paikallista aikaa, niin ei enää tiedä mitä kelloa katsoa. Varmaan pitää luottaa Timon sisäiseen ruokakelloon, ruoka-aika on silloin kun Timolla on nälkä.
Matka jatkuu...
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Alkuvalmistelut Part one
Kaikki alkoi tammikuussa harmaassa lumettomassa Suomessa. Pikku hiljaa idea reissusta Australiaan alkoi hahmottua. Kaikki alkoi Work and Holiday -viisumien anomisesta. Tätä ei ollut tehty liian helpoksi. Raskaan hakumusprosessin ja neljäkymmentäviisi minuuttia kestäneen kysymyksiin vastaamisen jälkeen olimme 200 aussidollaria köyhempiä ( n. 100 euroa) ja viisumihakemus oli lähtenyt sähköisesti Australian Berliinin suurlähetystöön. Viisumit saatiin parin viikon sisällä (Pauliina sai omansa jo seuraavana päivänä, mutta Timon hakemus joutui tarkempaan syyniin. Voipi johtua naamarajasta, vaikka valokuvia ei hakemukseen liitettykään...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
