Hypättiin tänään lentokoneesta, laskuvarjojen kanssa tietenkin. Hyppy suoritettiin 14000:sta jalasta, joka vastaa noin 4,2 kilometriä. Taivas oli täysin pilvetön ja aurinko paistoi, joten ilma oli ihanteellinen painovoiman haastamiseen Aluksi oli nopea turvallisuuskoulutus, jossa käytiin läpi eri asennot, joissa hyppääjän piti olla hypyn eri vaiheisessa. Tämän jälkeen bussimatka lentokentälle, osaa purukasta alkoi jännittää. Eikä läppä pahemmin lentänyt. Mihin tässä nyt ollaan ryhtymässä?
Kun olimme päässeet koneeseen rupesi tekno pauhaamaan ja kone nousemaan kohti yläilmoja. Penkkien puutteesta ja nousukulman jyrkkyydestä johtuen oli vaikea olla valumatta kohti avonaista oviaukkoa koneen noustessa. Kymmenen minuutin kuluttua hyppykorkeus oli saavutettu. Osa hyppääjistä vaikutti kalpeilta ja pelokkailta. Onneksi koneesta ei ollut muuta poistumisreittiä, kuin avonainen oviaukko. Lopulta koitti se hetki, jossa sisu punnittiin, hyppy tuntemattomaan. Olimme tässä vaiheessa niin korkealla etteivät aivot edes tiedostaneet pudotuksen korkeutta tai hengenvaarallisuutta. Lisäksi hypynohjaaja oli vielä takana työntämässä hyppääjiä ulos ovesta. Ja sitten mentiin!
Vapaapudotus tuntui kestävän loputtomasti, vaikka oikeaasti se kesti vain kuusikymmentä sekuntia. Ne tuntuivat kuitenkin pitkiltä. Tuuli suhisi korvissa ja adrenaliini kohisi suonissa. Painottomuutta ei tuntenut, tunsi vain viiman iholla ja suuren nopeuden jolla pudottin alaspäin. Aivot tosin koittivat itsepintaisesti pitää kiinni ajatuksesta että tässä sitä vaan leijutaan ilmassa. Kaikki päättyi hyvin, alas päästiin ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia. Must-do jokaiselle, joka tykkää adrenaliinista!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti